perjantai 12. kesäkuuta 2009

Taipumuksia

Viherkasvini eivät kukoista.
Minä en välitä niiden hoitamisesta.
Kun naapurini huokailevat,
kuinka rentouttavaa puutarhassa puuhastelu
onkaan, minä muistan, kuinka äskettäin kääntyilin pienellä
pihapoloisellani tietämättömänä ja
riittämättömyydentunnetta potien.
Minulla on ystäviä, jotka nauttivat siivoamisesta,
mutta minä en välittäisi siivota,
vaikka osaan iloita siisteydestä.
Minä en välitä käsitöistä.
En sisusta kotia.
En rentoudu silittämällä lasten vaatteita suloisiin pinoihin.

Laulan lapsille illalla
ja luen satuja vaihtelevilla äänenpainoilla.
Lapset sanovat, että minä olen kaikkien hassuin äiti, mitä he tietävät.
Tykkään kävellä epätasaisessa maastossa metsäpolulla. En välitä liian tasaisista teistä.
Viihdyn tietokirjojen parissa. Tykkään teoriasta.
Pelaan välillä pelejä tietokoneella.
Jos on hyvää aikaa, laitan ihan mielelläni ruokaa,
mutta laitan usein sellaista, mitä muut eivät välittäisi syödä.
Minusta on kiva ajaa autoa, paitsi joskus, jos pelkään kaikenlaista.

Toisen kohdalla sanoisin, että nämähän vain ovat hänen taipumuksiaan,
omalla kohdallani myös:
mikä on vikana?
Erehdyinkö nuorena pahasti, kun en ottanut omakseni naisen perinteistä maailmaa?
Eikö kukaan kertonut minulle, että filosofia, matematiikka ja tiede ovat ylimääräistä, kun tiskit, lakanat, ruuat ja pihamaat sen sijaan odottavat kaikkialla
ja että minua tullaan pitämään niistä vastuullisena?
(Kukaan ei sano miehelleni ai sinä et ole niitä puutarhaihmisiä, eikä ihmettele, kuinka hän on päästänyt niin paljon pölyä kasaantumaan keittiön hyllyille.)

Ehkä lukion jälkeen olisi pitänyt mennä talouskouluun
ja viimeistään nyt liittyä marttoihin.
Perustavat kodinhoitotaidot olisi syytä olla hallussa jokaisella.
Ne seuraavat elämässä mukana vanhuuteen, laitokseen asti.
Muu jää ja rapisee pinnasta.

Olisi hyvä osata rentoutua niissä,
laulaa samalla,
lukea jotakin sitten myöhemmin,
olla edes vähän toisenlainen.

6 kommenttia:

kirsi-tuuli kirjoitti...

Täällä toinen, jonka sisäinen marttakerho uinuu ja joka toisinaan tuntee olevansa se, joka ei kuulu joukkoon. (Tunnistin itseni oikein monesta kohdasta =0) )

Minä olen päättänyt ajatella, että: "Mä oon mikä ooon, en muuksi voi tulla, te siis iloitkaatte vaihtelusta." Sanon aina ääneen, että jos minä tuon tai tämänkin osaisin, niin sitten minä olisinkin jo liian hyvä =0D. Minä olen kapea-alainen asiantuntija siis joku erityisasiantuntija vai-mikä-se-nyt-oli.
Positiivinen ajattelu kissanhännän nostossakin =0).

Marikki kirjoitti...

Arvelinkin, että meitä täytyy olla muitakin... Jostain systä vaan poden aikamoista alemmuudentunto kodinhoidosta. Muistelen vanhoja tekstejä, joissa näytti siltä, että naiset VALITSIVAT kodinhoidon & äitiyden tai muun suuntautumisen välillä. Meidän aikanamme (onneksi) ei tarvitse valita - mutta toisaalta saamme sitten roppakaupalla sitten näitä vastuita kun on rakkaat rakastettavina, koti huollettavana ja vielä ammatilliset sun muut suuntautumiset virittelyssä.

Ehkä tämä loman alkaminen virittää tietoisuuteeni näitä kodinhoidon rästikasoja :-)...

Anonyymi kirjoitti...

Juu, kyllä meitä muita on!

Muistan, miten kouluaikoina ihmettelin, kun parhaan kaverin äiti herätti tyttärensä joka lauantai klo 7 siivoamaan kotia kanssaan. Minä sain nukkua iltapäivään ja herättyäni lukea kirjaa. Viisas äitini.

-- ja minun käsityötäni on kirjoittaminen. En jaksa olla juuri minkään muun kanssa kärsivällinen ja kaipaan pään sisällä pyöriteltäviä asioita, toki kauneuttakin. Puutarhasta tykkään, mutta sinne on istutettu itsekseen pärjääviä. Mies ajelee sitten liian pitkän nurmikon ympäriltä. :)

Ja jos meillä olisi ylimääräistä rahaa, palkkaisimme siivoojan!

Katja

Anioni kirjoitti...

Kivasti kirjoitit syvimpiä tuntoja. Minäkään en viihdy puutarhassa ja inhoan siivoamista (puhtaudesta kyllä tykkään). Haluaisin palkata siivoojan jos olisi varaa... Inhoan tehdä ruokaa (leipominen on eri juttu). Kudon paljon, mutta en pidä itseäni marttana, se nyt vaan sattuu olemaan yksi harrastukseni ja rentoutumiskeino.

Mieheni (joka nykyään on ex-), pesi aina ikkunat, hoiti puutarhan ja teki ruuan, kun halusi ja tykkäsi...

Marielka kirjoitti...

Minäkin olen kuulunut joukkoon tummaan, mutta jotenkin kummasti olen huomannut, että ruoanlaitto, sisustaminen ja shoppaaminen ovat alkaneet kiinnostaa. Puutarhanhoito ei vielä eikä ompelu myöskään. Onko tämä keski-ikää?

Marikki kirjoitti...

Katja, minulla on vähän samantapaisia vertailukohtia nuoruuden tuttavapiirissä... Ystävä, joka oli tottunut kotona kunnnon siivouspäiviin, toteutti niitä opiskeluaikana ja nyt omassa kodissaan melko säntillisesti; nyt ajattelen, että siinä on myös jotain hyvää, että tällaiset asiat hoituvat ikäänkuin "luonnostaan". Minulta eivät hoidu, olen tosi surkea pitämään tapoja ja rutiineja...

Meinaan ostaa puutarhaan perennoja. Niitä kai voi vielä istuttaa... Olisiko vinkkejä huolettomista lajeista; pioni tuolla näyttää olevan ja sitten joku rumalehtinen keltakukkainen (kukkii myöhään syksyllä), sekä yksi tunnistamaton vihreä lehtipehko... ?

Anioni, minullakin on tällä saralla yksi harrastuneisuuden alue - mutta se, että pitäisi hanskata ja taitaa näitä kaikkia silleen arjessa sujuvasti ja melkein kuin huomaamatta... (= miten äitini hoiti kotia...)
Minulla on

Marielka, kirjoitukseni takana kummittelee keski-ikäisyys --- tai ainakin se, että nykyisestä näkökulmastani näillä asioilla ja niiden taitamisella näyttäisi olevan enemmän merkitystä oman viihtymiseni ym. kannalta kuin mitä olen aiemmin osannut ajatella... Kärvistelen sitten tässä ristiriidassa tavallaan - olen suuntautunut ihan muualla - mutta arki ja elämässä viihtyminen vaatisivat suuntautumista edes vähän myös näille alueille... Tuleekin mieleen, että ehkä tässä(kin) pitäisi miettiä, mikä yksi asia olisi se, joka eniten vaikuttaisi myönteisesti ja yrittää panostaa aluksi sitten siihen...