Peittelen itseni nukkumaan

uu-uu
nuuh-nuuh
krööh-krööh

tälläkin viikolla päivien kaikki tunnit kuluvat tasaisesti ja varmasti aina samaan tahtiin ja minusta riippumatta

uu-uu-ui

minä kiepun tuntien mukana, pidän tangosta kiinni ja riekun, repsotan vähän, pelkään turhia tai en mitään

uu-uuh

yritän pysyä liikkeessä, huolestun ja hallinnoin, mutta jos en onnistu, jos minä pysähdyn, niin aika jatkaa

nuuhii-aah

en voi hallita aikaa, en tapahtumista, en itseänikään, jos pysähdyn, jos ääni loppuu, jos jää hiljaisuus, niin suostun

tapahtuu, mitä tapahtuu
en ole kaikesta vastuussa (avaa puristuneet nyrkit)
tämän ei tarvitse onnistua
riittää, että aika kulkee ja me olemme
katsomme viivaa, jonka se piirtää
katsomme mahdollisuuksia, vältämme mahdottomuuksia

tänäkin iltana rosoinen ja epävireinen riittää, epätasainen ympyrä harmaalla paperilla, pieni arkinen kosketus

peittelen itseni nukkumaan, laulan säröisen iltalaulun

uu-uu
nuuh-nuuh
krööh-krööh

Lomalla kiukkua ja kiitollisuutta

Olen lomalla. 

Kuopukseni hengittää vieressäni suloista untaan. Paju on ollut nyt keskipisteessä, leikkinyt piilosta, pelannut jalkapalloa ukin kanssa (tilanne 60-13), laskenut päässä 5372 miinus 2374 (hän on vielä viisivuotias ja eskarissa opetetaan kuinka numero 2 kirjoitetaan) ja selittänyt meille, miten ajattelee laskiessaan.

Olen lomalla kurkkukipuinen ja päänsärkyinen. 

Eilisyönä ajatukset kieppuivat tornadona päässäni, yritin paeta pyörteen keskelle, pakenin, nukuin pitkään, nukuin päiväunetkin, paraninko - en tiedä. 

Olen lomalla päänsärkyinen ja vähän vaikea.

Kuljen täällä hyvässä ja surussa, kuljen vähän erillisenä, kuuntelen ja kuulen, on yhteyttä ja ymmärrystä, mutta myös kuiluja ja etäisyyttä. Olen epämääräisen vaativa, kuin velkoisin maailmalta jotakin. Kuuntelen itseäni ja harmistun. Haluan ravistaa pääkivun ja stressin ja tulla taas ymmärtäväksi ja kiitolliseksi. 

Olen lomalla kiukkukolotuksesta huolimatta.

Aamut ovat hitaita, minulla on aikaa katsoa ympärilleni. Kuopukseni hymyilee valloittavasti ja painautuu välillä syliin. Yön lähestyessä lamppu heijastaa huoneeseen valopisteiden ympyrän. Kaikelle, mikä on totta, on siinä tilaa. 

PS. 

Pajulle ei saa sanoa: olet äidin kultamussukka. 

Illalla sanon: minä pidän sinusta. 

Hänelle se sopii, kunhan en vaan mitään kultamurusia tai muita lisää siihen. 

Arkea opena

Uskomaton työpäivä!
Avasin neljä uutta kurssia. Puhuin älyttömän paljon.
Otin vastaan, havainnoin ja sopeuduin neljään uuteen ryhmään.
Tapasin noin kuusikymmentä uutta opiskelijaa ja melkein saman verran vanhoja.
Nyt on ilta ja olen väsynyt ja samalla vähän ylikierroksilla.
Ideat ryntäilevät ympärillä, eikä niitä ole vangittu paperille.
Huomenna on uskomatonta kyllä sama määrä opetusta, 8-16, yksi hyppytunti,
ja älyttömästi valmisteltavaa / mietittävää... Ja yksi uusi kurssi vielä aloitettavana heti aamusta.
Onneksi aina ei ole tällaista
ja onneksi tämänkin keskellä, joku osa minua ajattelee, että saan opettaa, että onneksi saan opettaa... 

mitä ajattelin eilen

1

olen pieni musta mytty

minä olen antanut itsestäni paljon 

minun on hyvä mytistyä sohvan nurkkaan

mielellään takan ääreen jos sellainen minulla olisi 

lämmönlähteen juurelle olemaan pimeässä

olemaan kukkasipuli, supistumaan ja nöyrtymään 

löytämään mittasuhteita, harsimaan reunaviivoja

2

virkamies

joskus ne asiat, joita tarvitaan virheiden välttämiseen

eivät ole samoja asioita, 

joita tarvitaan mahdollisimman suuren hyvän saavuttamiseen

3

paikallista 

ei ideaalista

todellista

ei ideaalista

rajallista ja rosoista

vähän sinne päin, parhaimmillaankin vähän

minä teen työtä kädet mullassa 

ihmettelevät sitä, kun kynsien aluset ovat likaiset 

mutta turha on kaivaa ilmaa, teoriassa

ei ole oiken muuta

oikukas maa, musta multa

4

ajattelin, että riitän,

mutta en uskonut 

ihan

5

mitä ajattelin eilen

saattaa unohtua tänään

unohdan ja opin 

unohdan, opin uudelleen

opin sipulinkuorenohuina kerroksina

rapisen ja olen hauras

palaan aina

etsin ydintä

kietoudun ympärille 

6

aamu on jo matkalla

käperryn yön syliin 

Kuin pistäisi rahaa pankkiin...

Puhumme lasten kanssa rahasta. 

Pajulla on idea suurten saatavien suhteen. 

Niitä ei pitäisi tunkea sinne pankkiin kaikkia yhdellä kertaa,

vaan mieluummin vähän kerrallaan. Ei tule niin ahdasta 

ja on siitä muutakin etua. 

Ruokavaliomiettietä jälleen kerran

Välillä iskee ruokavalioblues. 

Tai ehkä se on vaan elämänblues, joka tässä tilanteessa kanavoituu ruokaan.

Nyt se lähti siitä, että teki mieli leipää. 

En syö oikein mitään leipää,

mitä nyt joskus gluteenitonta näkkäriä. 

Keksin sitten tehdä perunarieskoja riisijauhoon ja kinoajauhoon. 

Söin ja nautin 

...ja tulin kipeäksi. 

Luopumista siis edelleen. Ei kinoaa. Ei tattaria. 

Yritän olla jatkuvasti valittamatta kotona,

mutta olen välillä väsynyt ja kyllästynyt...

Olen kyllästynyt niihin ruokiin, joita syön tai ainakin siihen, että kaikki ruoka pitää tehdä itse.

Kävin ennen mielelläni välillä syömässä ulkona jotain pientä.

Ravintolasta löytyy ehkä sopiva vaihtoehto, mutta valinnanvapautta on niin vähän, ettei annos välttämättä muuten vastaa mielitekoihin.

Muissa yhteisissä tilanteissa en yleensä voi osallistua syömiseen, enkä edes kylään mennessä voi olettaa, että emäntä alkaisi huomioida näin monimutkaisia välttämislistoja. (Minulla on kyllä yksi ystävä, joka selviäisi siitäkin.) 

Sekin masentaa, että vaikka refluksioireet ovat helpottaneet paljon, oireet ovat edelleen niin pienen askeleen päässä, että on sellainen olo, että saan olla koko ajan vähän varovainen ja tarkkaileva. En ole aivan täydellisesti välttänyt esim. maitoa, ja se tuo oloon epävakautta. Lähinnä olen syönyt joskus suklaata, jossa on alla 0,4% maitoa. Senkin huomaan olossani pari seuraavaa päivää, joten sitäkään ei siis pitäisi tehdä. Tällainen tarkkuus ei tule minulta yhtään luonnostaan, olen suurpiirteistä tyyppiä. Tarkka välttäminen tuntuu luonteenvastaiselta ja etenkään sosiaalisissa tilanteissa en osaa yhtään luontevasti olla tarkka ja tiukka. (Tein sitä kyllä silloin kun imetin allergikkojani, mutta lapsen vuoksi se tuntui jotenkin oikeutetummalta.) 

Onneksi on netti ja joitain kohtalotovereita. Esim. tällaisen blogin löysin: 

http://viljavapaa.blogspot.fi/2013/02/miksi-viljaton.html

Sellainenkin kävi mielessä, että ehkä nuo oireet ovat siksi niin pinnassa, että ruokavalion pitäisi olla oikeasti kokonaan viljaton. Tuon kirjoittaja kertoo saavansa oireita riisijauhosta, muttei keitetystä riisistä. Minulla on ollut vähän samantapainen epäilys (lue kokemus), jota en ole kuitenkaan ottanut todesta. 

Ehkä jaksaisin vielä kokeilla, mitä tapahtuisi kokonaan viljattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla. 

Tai ainakin jauhottomalla... Jos se vaikka tekisi jonkilaista puskuria - nyt olen oireeton tai lähes oireeton, mutta en silleen turvallisesti hyvinvoiva. Tähän asti olen selittänyt sen toisin, mutta nyt tulin ajatelleeksi tätä mahdollisuutta, että yksinkertaisesti reagoin kaikkeen viljaan kielteisesti. Uudet rajaukset eivät houkuta, mutta eivät ne välttämättä oleellisesti vaikeutakaan tilannetta, kun teen joka tapauksessa kaiken ruuan itse, en osta melkein mitään valmista jne. 

No, nyt olen purkanut vähän tuntoja tästä. 

Kiitos, kun kuuntelit. 

Olen laskeutunut töihin kevyemmin, kuin mitä osasin odottaa. 

Välillä olen ollut muuten raskas,

välillä olen hengittänyt auringossa, luullut kesäksi,

lukenut puutarhan kukat, odottanut jotakin. 

Katson vihreää seinää,

haaveilen tulen tuoksusta, mutta en taida enää päästä mökille.

Tutkijat hukuttavat rottia ja etsivät kuoleman jälkeistä mieltä.

Uskon uskomatta, kävelen aurinkoisella kadulla ja

näen miten kaikki jäsentyy ajatuksen varassa,

luovuttamattomasti.

Paju on ollut kaksi päivää esikoulussa. 

Uusi paikka, uudet hoitajat ja osaksi tutut lapset.

- Kivempaa kuin päiväkodissa, hän toteaa molempina päivinä.

Toivon, että tämä on hyvän alku. 

Loman loppumisen mietteitä

Nyt on koulun alkua edeltävä viikonloppu.

Aloitan työt oikeasti maanantaina ja virallisesti keskiviikkona.

Ylihuomenna vien nuorimmaiseni esikouluun (!). 

Koululaiseni aloittavat koulutyönsä minua viikon myöhemmin. He ovat ensi viikolla päivät harrastusleirillä. 

Otan arjen vastaan oikeastaan jo ihan mielelläni.

Sikäli kun tiedän, meille on tulossa ihan tavallinen syksy ja se on mukavaa.

Eilen ostin uuden työlaukun. 

Aion kantaa paljon entistä vähemmän papereita kotiin, joten vanha laukku, jollaista olen käyttänyt koko urani ajan, saa nyt jäädä. 

Ostin myös yksinkertaisen mustan perusvillatakin. Se tuntui kaupassa ihanan turvalliselta ja lämpimältä kesän väriloiston jälkeen. 

Olen aloittamassa lukuvuoden ehkä vähän vähemmän hämmentyneenä kuin yleensä. 

Ehkä luotan ihan pikkuisen enemmän nyt siihen, mitä olen tekemässä. Tai siis olin tekemässä jotain tiettyä ja nyt jatkan siitä. Ei perusteellista uudelleenarvioitia tällä kertaa. 

Luokan eteen astuminen houkuttelee ja kauhistuttaa (edelleen).

Kaikki tapahtuu sillä pinnalla. 

Tapailen rentoutta, mutta en tiedä haluanko tinkiä intensiteetistä...

Mietin jännittämistä, itseluottamusta, perimmäistä varautuneisuutani...

Ehkä kauhistuneisuus vain kertoo, että tehtävä on edelleen haaste, eikä itsestään selvää rutiinia?

Tai sitten kauhistuneisuus on jonkilainen opittu jäänne; 

jossain mielessä jo tiedän, etten pelkää ihmisiä, eikä minun tarvitse pelätä sitä tilannetta luokan edessä. Että tänä syksynä menen, avaan uuden laukkuni ja aloitan - ja aavistan, mitä tulee tapahtumaan, mikä vaikutukseni on ja mikä parhaimmillaan on mahdollista. Ja senkin, ettei minun tarvitse pystyä ihmeisiin pystyäkseni siihen, että osa siitä tapahtuu itsestään, suunnittelematta, kaiken muun ohessa, että sille on vain annettava tilaa ja ripaus luottamusta. 

Suunnittelen laukkuni pakkaamista. 

Kohta astun toisella jalalla jo syksyyn, vaikka parvekkeella on vielä kesä ja edessä elokuiset illat. 

Rakkauden ympäröimänä

 Sain tänään viisivuotiaaltani tälläisen kuvan. Minut on kuvattu tuossa keskellä. Olen siinä selvästi rakkauden ympäröimänä ja nautin olostani. Niin yritän tehdä täällä muutenkin... 

Parvekkeella puolestaan istun kukkien ympäröimänä. Pyysin ja sain mieheltä parvekkeen täyteen kukkia syntymäpäivän kunniaksi. Ihanaa, että vielä on lämpimiä ilmoja ja voin istua teekupin kanssa ulkona.