maanantai 30. syyskuuta 2013

mitä ajattelin eilen

1
olen pieni musta mytty

minä olen antanut itsestäni paljon 
minun on hyvä mytistyä sohvan nurkkaan
mielellään takan ääreen jos sellainen minulla olisi 
lämmönlähteen juurelle olemaan pimeässä
olemaan kukkasipuli, supistumaan ja nöyrtymään 
löytämään mittasuhteita, harsimaan reunaviivoja

2
virkamies

joskus ne asiat, joita tarvitaan virheiden välttämiseen
eivät ole samoja asioita, 
joita tarvitaan mahdollisimman suuren hyvän saavuttamiseen

3
paikallista 
ei ideaalista

todellista
ei ideaalista

rajallista ja rosoista
vähän sinne päin, parhaimmillaankin vähän

minä teen työtä kädet mullassa 
ihmettelevät sitä, kun kynsien aluset ovat likaiset 
mutta turha on kaivaa ilmaa, teoriassa
ei ole oiken muuta
oikukas maa, musta multa

4
ajattelin, että riitän,
mutta en uskonut 
ihan

5
mitä ajattelin eilen
saattaa unohtua tänään
unohdan ja opin 
unohdan, opin uudelleen
opin sipulinkuorenohuina kerroksina
rapisen ja olen hauras
palaan aina
etsin ydintä
kietoudun ympärille 

6
aamu on jo matkalla
käperryn yön syliin 

2 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Koskettavan kauniita lauseita, Kuusi. Niistä voisi tehdä laulun nimeltä Syysblues..

Marikki kirjoitti...

Kiitos Ellinoora. On kova luovuuden tarve, mutta vain vähän sanoja...