Vihreä keskiviikko

Joskus käänne osuu vihreään keskiviikkoon.
Lähetän tiedoston ja paksun kirjekuoren.
Toisella suunnalla näpyttelen tunnuslukuja
ja painan tietokoneen nappulaa.

Näin asiat alkavat, päättyvät ja muuttuvat
ajassa, jossa niin moni seikka on mahdottoman
kouriintuntumatonta.

Selkää ei pakota,
eikä pelto leviä edessä raivattuna.
En edes tavannut muodollisen oloista virkailijaa,
kukaan ei tehnyt virallisiin papereihin merkintöjä.

Mietin rituaaleja (ja niiden puutetta).
Miten juhlistaisin näitä pieniä ja suuria päättymisiä ja siirtymiä?
Aika usein nämä kouriintuntumattomat ovat vain tapahtuneet - enter - ja elämä jatkuu ennallaan. Joskus olen juhlistanut herkuttelemalla tai ostamalla -
entä nyt, kun en halua kumpaakaan?
Enkä sitäkään, että elämä vain valuu, hetket jäävät huomaamatta, uusi kietoo minut ja lopulta ihmettelen, missä ja milloin olivat ne hetket, jotka jäsentävät ja antavat merkitystä.

Minussa vilisee uusia ja vanhoja niin, etten ota niistä vielä selvää; seikkailen erilaisilla sivuilla; jollakin on kanahäkki takapihalla, kananmunia kesällä, kanakeittoa talvella; joku on rakentanut talon savesta - hyvin edullisesti vielä; joku sanoo "35 tunnin työviikko olisi ratkaisu" (hän ei asu Suomessa).
Löydän hengästyttäviä sanoja rauhallisessa kirjassa. Löydän sanoja jotka vahvistavat sitä, mitä olen ollut. Odotan määräpäivää, odotan muutosta, ajattelen uusia alkuja, jatkumisia ja silleen jättämisiä, silleen jättämisiä. Palelen ja olen melkein jo kesässä. Olen kiireinen, kun en malta olla vaan, olen ihmeissäni. On niin paljon kaikkea, en osaa enää kirjoittaa. Mietin sanojen rajoja, mitä en täällä voi sanoa, mitä sanon, miten lähellä on koko maailma, mitä sanoisinkaan, jos sanoisin. En sano edes itselleni, enkö? Sitäkö se on, kuuntelukyvyttömyyttä kesken kaiken.

Olla rehellinen itselleen. Nämä ovat ystäväni sanoja, mitä ne minuun? Minuunkin tietystiä, tässä ja muualla, ensimmäiseksi yksin, ei koneen ääressä, vaan yksin hengenvedosta hengenvetoon, sitten sanoiksi, sanoiksi kyllä, miten sekin on tärkeää. Sanoiksi ja askeliksi kaikki. Niin suora en monesti ole, en koskaan ihan vaan rehellinen, kun olen niin käyrä, niin monisuuntainen (näin olen sanonut monesti - olenko väärässä? jos rehellisyys on lopulta niin hirveän yksinkertaista, etten ymmärrä sitä, olenko väärässä? ehkä jalat yltävät pohjaan, löytyy yksinkertainen linja, jäsenet ojentuvat, selän nikamat pysyvät suorina?)

Tuntu ennen pysäkkiä

Se toinen, joka pidättää minua, on melkein tässä.
Vain muutamia punaisia lauseita enää,
tauko,
uusi lukeminen
kuvia, mielikuvia.
Klik,
matkaan, pois.

Alanko sitten taas hengittää syvemmin?
Riittäkö minusta sitten sanoja tännekin?

Juuret

Raivaan kivet,
kaivan kuopan,
revin juuret,
säilytän hyvän mullan.
Levitän sanomalehteä.
Levitän lehtiä
ja lakastunutta ruohoa.
Levitän multaa.
Mietin korotettuja reunoja.
Luen kasveista,
suunnittelen kehäkukkia
ja maa-artisokkaa.

Jatkanko jotakin,
joka oli ennen minua?
Onko sekin minua?
Enkö ole vain toinen
ja jotain muuta,
vaan myös samaa,
minäkin,
jossakin muodossa
muuntuneena
toistan minäkin
sitä, mikä oli ennen minua.

Poikamaisia

Pojat suunnittelevat juoksukilpailuja
ja hippaleikkejä. Olohuoneen metsässä piileskelee rosvoja.
Pienin käy kysymässä: Eikö oikeesti oo lohikäärmeitä olemassa?
Miten kauan siitä on, kun dinosauruksia oli? Olinko minut vielä silloin?
Lastenhuoneessa on tapahtunut yhdeksän auton ketjukolari.
Yöksi toivotaan kauniita unia ja jättinosturin kuvia.

Elämää avaruusmaidon jälkeen... (sekavia mietteitä, joita pitäisi lähinnä kertoa ravitsemusterapeutille)

Paju luopui rakkaasta maidostaan muutama viikko sitten.
Hän on siirtynyt omenamehuun :-).

Uudella ruokavaliolla on usein nälkä.
Aamulla Paju söi porkkanasämpylän, jonka välissä oli kinkkua. Lisäksi hän söi vähän puuroa. Ei ollut enää nälkä. Tunnin päästä palasi keittiöön miettimään, milloin mahtaisi olla seuraava ruoka. Päätyi syömään aamupuuron. Söi sitten yli puolilitraa tummaa mannapuuroa, jota oli ryyditetty reippaalla lorauksella rypsiöljyä (allergikon energialisä) sekä kanelilla ja sokerilla.
Nyt on kuulemma maha täynnä!

Saamme nyt sitten totutella Pajun uuteen ruokakuvioon.
Pikkuisen on vielä hakemista...
Puuroa pitää keittää paljon :-).

Paju tykkää kurkusta, rusinoista, keitetystä porkkanasta, maissista ja cashewpähkinöistä. Hän täyttäisi energiavajetta mielellään omenamehulla. Glögi on myös herkkua - ostin alesta kaupan varastojen viimeisiä... Päärynä, banaani, omena ja viinirypäleet käy myös. Ruokaisemmalla saralla makarooni on ykkönen, riisiä ja perunaa menee myös. Nakkeja, makkaraa ja kinkkuleikettä söisi, mutta muuta lihaa tai kalaa ei halua syödä, vaikka ymmärtääkseni hän tarvitsisi melko paljon lihaa energian ja proteiinin lähteeksi (vegetaristin hyvät proteiinin lähteet puuttuvat häneltä).

Olen tästä vähän huolissani ja mietin, pitäisikö saada yhteys ravitsemusterapeuttiin, joka voisi täsmentää noita määriä...
Ihan käytännön ratkaisutkin kelpaisivat.
Ainakin voisi etsiä jotain nitriitittömiä nakkeja.

Nyt yrittämiseni tällä rintamalla on johtanut siihen, että syömme muut turhaan usein liharuokaa, kun yritän tehdä sitä Pajun tarpeisiin. Ja Paju jättää lihaosuudet lautaselle; myös jauhelihan ja lihapullat... Ja ronkkii keitosta porkkanat ja perunat... Pitäisi ehkä alkaa ujuttamaan myös mahdollisesti sopivia palkokasveja ruokavalioon, jos ne vaikka kelpaisivat.

Toisaalta olen ollut sen verran paljon tekemisissä tosi rajattujen ruokavalioiden kanssa, etten oikein tiedä tarvitsisiko tilanteesta edes olla huolissaan. Mutta olen kuitenkin vähän. Pajun ruokavalio on helposti aika vehnäpainotteinen, jos hän itse saa valita.

Timotei sen sijaan söisi jauhelihaa vaikka kuinka paljon, mutta hänelle ovat monet kasvikset vaikeita...

Meille muille tekisi hyvää monipuolinen kasvisruoka.

Asenne

Uusia värejä olohuoneessa,
tässä missä istun ja tässä missä kirjoitan.

Ostin tyttärelle Antti Tuiskun levyn, kun Antilla on niin hyvä asenne.
Aamulla Antti laulaa puista.

Opiskelijat antoivat palautetta. Mikä on eniten auttanut oppimistasi tällä kurssilla?
Opettajan asenne. Sama viesti monta kertaa.

Nyt asento on jäykkä ja
asenne vinksallaan.
Mikä edes on asenne?
Sanotaanko asenne, kun ei osata sanoa tarkalleen mikä?

Asennehan voi olla ihan mitä vaan.
Attityydiä löytyy.
Asenneongelma.
Hän asennoituu muutoksiin myönteisesti.

Pihalla on pari krookuksen nuppua seinän vieressä ja muualla puolitoistametriä lunta.

Lentävät luomulehmät ja muuta vihreää

Aprillipäivänä luen kokevasta minästä ja kirjoittavasta minästä. Huomaan, etten tiedä sanoa runoille mittaa. Lapsille kerron banaanien loppuneen marketista, koska ohi ajanut sirkus oli ostanut kaikki banaanit sirkusapinoiden ruuaksi. Minulle kerrotaan suklaan tulleen salaa syödyksi ja luomulehmien lentävän.
Pienin uskoo kaiken, eikä itse huijaa ketään.
Isot käyvät ottelussa; toinen kannattaa jyppiä ja toinen bluesia.
Timotei tulee tyytyväisempänä takaisin.

Tänään olen etsinyt vihreää ruskeanpunaisen tilalle,
ostanut ja ostanut väärin, palauttanut ja etsinyt uutta,
ollut harmissani ja sanonut niitä näitä, ollut alakulossa ja kiinni toisen alakulossa, räpistellyt, haikailut lintuja ja linnunlaulua, istuttanut ikkunaan kolme kilisevää lintua: punainen, vihreä, punainen.

Vihreä sisällä odottaa lehtien vihreää, se sointuu siihen, se odottaa.
Haikeudet ja harmit odottavat sulamista, likaisten vallien katoamista, etelätuulta.
Minä odotan sanoja, sanoja ja hiljaisuutta, sanoja ja vaikenemista.

Keikahdan hetkeksi kantapäille

Jätin taakse
paksun pinon virallisia, tärkeitä, punakynällä merkittyjä,
tiedostokaupalla toisia sana sanalta tarkastettuja,
tänään pienen nipun muita, tavallisempia, käsin kommentoituja.

Huomennakin olen taitteessa:
pienet hyvästit, siirtymä kohti seuraavaa.

Välissä sammalpäiviä, vihreä huopa,
niityn laidalla oranssinpunaisia unikoita.

en jaksa virrata
haluan olla sammalen peittämä kivi