torstai 5. toukokuuta 2011

Minussa vilisee uusia ja vanhoja niin, etten ota niistä vielä selvää; seikkailen erilaisilla sivuilla; jollakin on kanahäkki takapihalla, kananmunia kesällä, kanakeittoa talvella; joku on rakentanut talon savesta - hyvin edullisesti vielä; joku sanoo "35 tunnin työviikko olisi ratkaisu" (hän ei asu Suomessa).
Löydän hengästyttäviä sanoja rauhallisessa kirjassa. Löydän sanoja jotka vahvistavat sitä, mitä olen ollut. Odotan määräpäivää, odotan muutosta, ajattelen uusia alkuja, jatkumisia ja silleen jättämisiä, silleen jättämisiä. Palelen ja olen melkein jo kesässä. Olen kiireinen, kun en malta olla vaan, olen ihmeissäni. On niin paljon kaikkea, en osaa enää kirjoittaa. Mietin sanojen rajoja, mitä en täällä voi sanoa, mitä sanon, miten lähellä on koko maailma, mitä sanoisinkaan, jos sanoisin. En sano edes itselleni, enkö? Sitäkö se on, kuuntelukyvyttömyyttä kesken kaiken.

Olla rehellinen itselleen. Nämä ovat ystäväni sanoja, mitä ne minuun? Minuunkin tietystiä, tässä ja muualla, ensimmäiseksi yksin, ei koneen ääressä, vaan yksin hengenvedosta hengenvetoon, sitten sanoiksi, sanoiksi kyllä, miten sekin on tärkeää. Sanoiksi ja askeliksi kaikki. Niin suora en monesti ole, en koskaan ihan vaan rehellinen, kun olen niin käyrä, niin monisuuntainen (näin olen sanonut monesti - olenko väärässä? jos rehellisyys on lopulta niin hirveän yksinkertaista, etten ymmärrä sitä, olenko väärässä? ehkä jalat yltävät pohjaan, löytyy yksinkertainen linja, jäsenet ojentuvat, selän nikamat pysyvät suorina?)

3 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Jos ymmärrän yhtään mitään, niin minusta sinä olet jännittävässä kohdassa. On hyvä olla hengästynyt jonkin esiinpyrkimisestä ja sen ääneenkirjoittaminen on arvokasta.

onnenpäivänen kirjoitti...

Se että kirjoittaa, on jo alku.

Marikki kirjoitti...

Anteeksi, ettei tästä ymmärrä mitään :-) tämä luikahti julki ennen kuin olin ehtinyt miettiä sitä loppuun... annoin olla, voi olla keskeneräistä, kun kerran on...

Olen tosiaan jotenkin jännittävässä kohdassa - jopa niin, että jännitän, vaikka mitään ei (ulkoisesti) tapahdu. Alan varmaan pikkuhiljaa taas katsomaan tätä, mitä käsiin jää, mikä pysyy hetkeä pidempään...