Toinen kierros

melkein kuin lehti olisi kääntynyt
melkein kuin olisin kuullut tärkeän lupauksen
melkein kuin näkisin toisin
astuisin huomenna erilaisin askelin

ovi avattiin, kiipesin portaat ylös
aloin muistaa, tunsin itseni kutsutuksi
aamuyöstä sytytin valon
minä palasin takaisin, minä jatkan, minä aloitan

Aivohäiriöitä ja tunnesolmuja

Olen migreenikierteessä.

Viime viikon lopussa olin aivan überstressaantunut töissä,
hyperharmistunut jatkuvista tietokoneongelmista
ja uupunut omista työhön liittyvistä perusteemoistani (jatkuva esiintyminen, riittämättömyys, työnhajanaisuus, ihmissuhdekuormitus - onha niitä).

Ei ole helppoa olla tyyni ja selväpäinen,
jos on jatkuvasti esimigreenissä, migreenissä tai toipumisvaiheen migreenissä.

Migreeni voi tietysti kertoa stressistä,
mutta aivan yhtä hyvin tuo stressaantuminen voi johtua migreenistä.
Jos aivot eivät toimi, lienee aika oletettavaa, että tunteet heittelevät ja ärsyyntymiskynnys alenee?

Kaksi viikonloppua on mennyt migreenipahoinvoinnin kanssa tasapainotellessa.
Viime viikolla olin migreenisenä töissä (auravaiheen mentyä heti aamusta).
Nyt vähän mietin, että onkohan se ihan kohtuullista yrittää tehdä niin monitahoista ja intensiivistä työtä minkäänlaisessa migreenivaiheessa. Ainakaan siitä ei viime viikolla seurannut hyvää.
Solmu siitä tuli.

Ja nyt mietityttää, mitähän ensi viikosta tulee.
Solmun pelko.

Yritän rentouttaa.
Yritän puhua itselleni lempeitä.
Yritän ymmärtää.
(Kaikkea ei voi. Eikä kaikesta ole vastuussa.)

Se on tosi jännä!

"Juuri valmistettu kirja..." esittelee Timotei saavutustaan.

Pian ensimmäisen luetun kirjan jälkeen syntyy ensimmäinen itse kuvitettu ja kirjoitettu kirja.
Sen nimi on "Angryn seikkailut". Seikkailussa Angry yrittää pelastaa munia possun kynsistä. Hän kuitenkin joutuu kaivinkoneen kauhaan ja sitä myötä tulee pakatuksi multapussiin puutarhaliikkeen lattialle...  Kuvitus on tuttua ja varmaa käsialaa.

Arvatkaa, mitä pikkuveljelle luetaan tänään iltasatuna :-).

Ensimmäinen

Tänään kävimme kirjastossa.
Timotei lainasi kiinnostavan kirjan. Ta-vu-te-tun.
Poika luki kirjaa ainakin tunnin:
äänne äänteeltä kuulostellen,
tavu tavulta yhdistellen.
Välillä lauseen alut unohtuivat ennen loppuun pääsemistä.

Kuuntelin ja ajattelin, että katson ihmettä,
lukemisen ihmettä
ja näen, kuinka se avautuu siinä silmieni edessä.
Tytär soitti taustalla kaunista melodiaa. Pienin pyöri omissa leikeissään.
Kaikki siinä hetkessä oli hyvin.

Kirja jäi vielä kesken.
"Jos herään aamulla aikaisin, jatkan heti lukemista,"
Timotei sanoi. Kirjan lukeminen on ihan toista, kuin aapisen irralliset sanat.
"Sitä vaan haluaa tietää, että miten siinä sitten tapahtuu." 

Minä voisin sanoa, että ymmärrän
ja senkin, että en voisi elää ilman kirjoja,
että en olisi ollenkaan itseni, jos ei olisi ollut kirjoja,
kymmeniä, satoja (?) kirjoja, joiden kautta ajattelen ja ymmärrän maailmaa,
mutta en sano sitä,
pysähdyn vain ja olen vieressä, kun hän sitkeästi lukee
ensimmäistä kokonaista kirjaansa

(Ensimmäistä! 
Sehän on melkein kuin olisi juuri syntynyt.)

Paju vetoaa auktoriteetteihin

Ruokapöydässä Pajulla on vaikeuksia tomaatinpalan ja perunamuussin maistamisessa.
- Pitääkö syödä tomaattia?  Onko ihan pakko?
Selitän, että minä olen sitä mieltä, että tomaattia pitää tällä kertaa maistaa. 
Siihen Paju puhisten:
- Äiti, et sinä voi päättää! 
Jeesus päättää.

Että auktoriteetit kehiin ja äidillä oli pokassa pitelemistä...

Ammattipuhujan rukous

käännös
sisään päin

äänekkyys ja rohkeus
jääköön
esiintyminen ja altiiksi laittaminen
jääköön

tulkoon
tilaa olla hiljaa
tulkoon
tuttu varautuneisuus

kuuleminen ja näkeminen

aika
tässä

olkoon
käännös sisään päin
olkoon
hiljaisuus

(edes vähän
edes tässä)

Älä itke

Pikkuveljelle kävi päiväkodissa niin, että itki, vaikkei olisi halunnut.

Timotei:
- Tosta mulle tuli mieleen, mikä musta on aikuisissa pulmallista...
kun ne sanoo, että "älä itke",
kun just sillon kun itkee, niin ei sillon voi muuta. 

Tässä vaiheessa Timotein silmät kostuvat.
Puhutaan siitä, että niin vain sanotaan, yritetään lohduttaa, ei oikeasti ihan tarkoiteta. 

Kun se ei tunnu hyvältä. 
Vaikka mä tiedänkin ton - ei se vaan tunnu hyvältä. 

Minä lupaan harjoitella sanomaan jotain muuta.
Voisin sanoa vaikka, että itke vaan nyt, kun itkettää
ja lohduttaisin.

Sä voisit tehdä niin. Se ois ainki erilaista. 

Timotei ei tosiaan itke muuta kuin, jos todella itkettää.
Sydäntä riipii kuulla, että olen lisännyt taakkaa,
ottanut ajattelematta aikuisten fraasivarastosta,
olettanut ehkä ettei se ole niin tarkkaa,
mutta sanoilla
on väliä
kenelle tahansa,
myös sille, joka on lapsi ja poika
ja lähellä.

Rakas poikani,
ole tarkkanäköinen, ole viisas,
älä usko minua - usko  että kyyneeet saavat tulla
silloin, kun on kyynelten aika.




 

Flunssaisen (työ)nurinoita

Siirtymä kesälomasta arkeen
on ollut kuin askeltaisin kärpäspaperissa.
Ei rajuja liikkeitä, eikä energianpurkauksia
niinkuin viime elokuussa.
Ensimmäinen viikko meni jotenkin hermot pinnassa (teknologia ei toiminut ja pääkin vaati säätämistä),
toinen viikkoa alkoi myönteisemmin, mutta töiden jälkeen kaaduin tautisena sohvaan,
jossa hyhmin tänään koko päivän. Aamu näyttää, mitä huomenna teen.
Viime vuonnakin tuskailin heti alkuun sitä, että jouduin olemaan poissa töistä.
Silloin lapset olivat kipeänä.
Sen olen mielestäni jo ajatellut läpi. Osaan jotenkin olla sen kanssa.

Mutta nyt näyttää siltä, että jos lapset säilyvät lähestulkoon terveinä, niin vähintään minä sitten suoritan kaikki nämä päiväkodissa / koulussa tarjolla olevat infektiotaudit. Ei tunnu reilulle.
Luulin, että tarpeeksi monen kierroksen jälkeen saavuttaisin jonkinlaisen vastustuskyvytason,
jollaisesta jotkut opet ovat kertoneet. Tämä ei näköjään vielä ole se vuosi minun kohdallani.
Aiempina vuosina olen ollut lasten kanssa yhtäaikaa kipeä ja siis poissa lastenhoidon vuoksi.
Tuntuu tosi kummalliselta joutua vetämään rajaa siinä, milloin itse olen tarpeeksi kipeä ollakseni poissa töistä / terve palaamaan töihin. On aina vähän epämukavaa soittaa, että minä täällä nyt olen kipeä, enkä tule töihin...

Ja sitten on niitä epäselviä tilanteita, kuten nyt ehkä huominen. Olen ollut koko päivän levossa (ruokkimistoimia lukuunottamatta), on pikkuisen parempi olo, ei ole kuumetta. Aivan varmasti tekisi paranemisen kannalta hyvää olla levossa vielä yksi vuorokausi. Toisaalta myöskin varmaan jo jotenkin selviäisin opetustunneista, eikä sikäli olisi ihan pakko saada olla kotona... Jos jään kotiin poden huonoa omaa tuntoa ja jos menen töihin, tunnen ehkä kärsiväni vääryyttä. Ei kovin levollista. Tarvitsisin äidin, joka sanoisi, että nyt lapsi teet näin ja näin...

Ei ole helppoa olla se äitikään. Keskimmäinen yski rajusti aamulla. Sai jäädä pois koulusta. Oli aika pirteä koko päivän ja lopetti yskimisen kunnolla herättyään. Äsken vähän sattui mahaan.

***

Kaiken kaikkiaan on sellainen olo, että työhön pitää löytää uusi asenne.

Joku raja.

Että ei menisi niin kuin maanantaina, että kipeänä koko iltapäivän ja illan miettii seuraavan päivän tunteja, että saako niitä ollenkaan suunniteltua ja jos ei saa ja onkin aamulla terveempi, niin mitä sitten tehdään... eikä sitten rentoudu ja lepää, niinkuin voisi ja pitäisi, koska taka-alalla painaa tämä.

Joku raja.

Että jotain jäisi taakse, eikä kulkisi koko ajan mukana, koko ajan edessä.
Vieritän työtä edessäni, ennakoin koko ajan, koko ajan jotakin.

Joku raja.

Että se on tärkeää ja arvokasta, mutta ei yli muun. Että se on tärkeää ja arvokasta, mutta että riittää, ihan tavallinen riittää, ei aina enemmän ja parempaa.

Minulle on sovittu lyhennetty työaika tälle vuodelle.
Se ei vielä oikeastaan näy työajassa, kun työt jakautuvat vuodelle epätasaisesti.

Asenteessa se saisi jo näkyä
joku raja.

Hypoteesi

 Keskustelu viidesluokkalaisen kanssa:
- Äiti, mikä se oletus oli? 
- Tota... hypoteesi?
- Joo. Mulla on sellanen hypoteesi, että FYKEstä tulee mun lempiaine. 

Timotei luki kokonaisen lauseen ensimmäistä kertaa: "Tänään ei mikään voi mennä pieleen."