tiistai 11. syyskuuta 2012

Ensimmäinen

Tänään kävimme kirjastossa.
Timotei lainasi kiinnostavan kirjan. Ta-vu-te-tun.
Poika luki kirjaa ainakin tunnin:
äänne äänteeltä kuulostellen,
tavu tavulta yhdistellen.
Välillä lauseen alut unohtuivat ennen loppuun pääsemistä.

Kuuntelin ja ajattelin, että katson ihmettä,
lukemisen ihmettä
ja näen, kuinka se avautuu siinä silmieni edessä.
Tytär soitti taustalla kaunista melodiaa. Pienin pyöri omissa leikeissään.
Kaikki siinä hetkessä oli hyvin.

Kirja jäi vielä kesken.
"Jos herään aamulla aikaisin, jatkan heti lukemista,"
Timotei sanoi. Kirjan lukeminen on ihan toista, kuin aapisen irralliset sanat.
"Sitä vaan haluaa tietää, että miten siinä sitten tapahtuu." 

Minä voisin sanoa, että ymmärrän
ja senkin, että en voisi elää ilman kirjoja,
että en olisi ollenkaan itseni, jos ei olisi ollut kirjoja,
kymmeniä, satoja (?) kirjoja, joiden kautta ajattelen ja ymmärrän maailmaa,
mutta en sano sitä,
pysähdyn vain ja olen vieressä, kun hän sitkeästi lukee
ensimmäistä kokonaista kirjaansa

(Ensimmäistä! 
Sehän on melkein kuin olisi juuri syntynyt.)

1 kommentti:

Ellinoora kirjoitti...

Onkin syntynyt, sanojen maailmaan, loputtomaan aarteistoon!