Ristiäiset

Yksi blogini perusajatuksista on, että haluan kirjoittaa muistiin havaintojani lasteni elämästä, heidän ajatuksistaan ja kokemuksistani äitinä. En halua murtaa lasteni yksityisyyttä heidän puolestaan, joten en käytä heistä sellaisia nimiä, joista heidät voisi tunnistaa. Syntymäjärjestykseen perustuvat nimitykset tuntuvat pitkässä juoksussa kuitenkin vähän latteilta. Onhan esikoinen muutakin kuin ensinsyntynyt. Keskimmäisen kohdalla latteus lienee huipussaan. Pienin on pieni, mutta entä kun hänkään ei olen enää - eikä pelkästään - pieni?

Ratkaisuni on viettää blogilasten ristäisiä.
Vieraille on tarjolla haudutettua vihreää jasmiiniteetä, yrttiimaustettuja kasvispiirakoita, taatelikakkua sekä lasten leipomia piparkakkuja. Olkaa hyvät, ja ottakaa lisää!

Kun vieraat nyt ovat asettuneet mukavasti paikoilleen siirrymme pidemmittä muodollisuuksitta nimenantotilaisuuteen.

Ensimäisenä esiin astuu hän, joka on tähän astisessa blogielämässään kantanut nimeä esikoinen. Hän on yhdeksänvuotias kaunokainen, jolle täten annan nimeksi Minttu.
Toisena vuorossa on keskimmäinen, tuo suurisilmäinen keksijäpoika. Hänelle minä, Marikki, annan nimeksi Timotei. Hän virnistää viisivuotiaan tavoin, eikä halua mitään uutta ja kummallista nimeä.
Viimeisenä vuoroon astuu pieni, pienin, kuopus. Hän on sisäisesti suuri kolmevuotias, eikä suinkaan ilahtuisi, jos tietäisi itseään nimitettävän jossakin vain nuoremmuuden perusteella jatkuvasti pieneksi. Niinpä hän ottanee vastaan uuden nimensä, Pajun, miellään vastaan. 

Siinä ne sisarukset nyt sitten komeilevat: Minttu, Timotei ja Paju. Kaikilla juhlavaatteet yllä ja suu täynnä pullaa. Unohdinko mainita, että pullaakin on? Ottakaa, olkaa hyvät, vielä toinenkin kierros!
He ovat suloisia ja kauniita, viisaita ja hupsuja, ja niin kovin kovin rakkaita jokainen!