maanantai 23. toukokuuta 2011

Omin käsin erämaahan

Minulla on paljon papereita, jotka ovat eksyneet tai joilla ei ole kotia. On asioita, joita minun pitäisi arkistoida järjestelmällisesti. Työhön liittyvissä mapeissa on sivukaupalla tietoa ja ideoita, joita en käytä, mutta joista en osaa luopuakaan. Kuitenkin, kun hetken ajan kuvittelin yhden kurssin mapin kadonneen, en ollut pelkästään kauhuissani - olin myös vähän helpottunut.

Tänään etsin yhtä kadonnutta paperipinoa. Löysin vanhaa unohtunutta ja tajusin, että olen ollut ennenkin sitä, mitä olen nyt, aikonut samaa, hapuillut samaan suuntaan, ollut kesken, antanut toisen muodon. Luen jostakin, ettei ole parempaa tunnetta kuin se, että päättää miten haluaa elää ja onnistuu toteuttamaan sen.

Kirjoittaja oli rakentanut talon omin käsin.

Minulla ei ole maata,
mutta kaivan ja kasaan silti.
Ja mietin rakentamista. Mietin niitä, jotka osaavat - ketä he ovat, kuinka he sen tekevät? Arvioin säitä, kustannuksia, parasta rakennusaikaa, pelon punnusten painoa, rohkeuden rippusia.

Pitäisi järjestää paperit, kerros kerrokselta lähestyä työpöydän pintaa. Pitäisi raivata tieltä, keskittyä olennaiseen,
tehdä tilaa ajatella,
avata tyhjä sivu.

Hyvästelin tänään heitä, joille teen työtä.
Syksyllä uudestaan, sanoi yksi heistä.
Niin, minä sanoin, sitten taas tavataan.
Järjestän muistitikun ja niitä papereita, tulen paikalle,
katsotaan, mitä sitten tapahtuu - mitä tapahtuu heissä, mitä minussa.
Se on elävää ja todellista, tärkeääkin.

Mutta miksi se ei riitä? Miksi aina jotakin muuta?
Miksi minä -
miksi juuri minä haluan rakentaa talon erämaahan,
olla yksin,
rakentaa savesta,
rakentaa omin käsin?
Miksi ei riitä, että katson silmiin,
että mapit ovat järjestyksessä ja pöydän pinta näkyvissä? Olisihan se ihan oikeasti tärkeää, että ne paperit löytyvät, kun niitä tarvitaan.

Ei kommentteja: