maanantai 17. toukokuuta 2010

Lukemisharjoitus

Luin Marianne Fredrikssonin romaanin Anna, Hanna ja Johanna.
Luen aika kaunokirjallisuutta.
Olen vähän tottumaton.

Muutaman harjoittelukerran jälkeen olen oppinut olemaan harppomatta hitaiden kohtien yli pelkkien avainsanojen varassa.
Olen myös oppinut, ettei loppuun kannata kiiruhtaa liian nopeasti. Tässä lajissa nautinto on matkassa, ei päämäärässä.

Silti luin aluksi ihmetellen, miksi tarina on kirjoitettu ja mihin johtopäätöksiin siinä mahdetaan päätyä. Myöhemmin en enää kysynyt, vaan suostuin tarinan tapahtumien yhdeksi todistajaksi.Loppulehdillä tarina tuntui kuulemisen arvoiselta ja olin lukemisesta jotenkin kiitollinen, vaikka samalla mietin, miten erikoista oikeastaan on, että istun siinä liki itkemässä olemattomien ihmisten elämää.

Ei kommentteja: