keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Tuli vastaan tällainen runo, josta pidin.

KUN OLEN KUOLLUT

Kun aika loppuu, minun täytyy mennä.
Jokainen katsoo pilveenpiirrettyjä vuorollaan
Ja samaa ääntä avaruuden kummat huudot
samaa kuin katujen onnettomat täällä parahtaa

Poikani, on turha säikkyä ja jäädä pelkäämään
Me kaikki aikuiset, me uhmasimme kuolemaa
ja teimme sen ja sen ja vielä sen
kuin omaa heikkoutta herjaten
me tungeksimme tänne olemaan

Pyjamassani voit nukkua nyt, pikkuinen
ja aamulla saat itse täyttää
syvän lautasen


Ilpo Tiihonen (kokoelamsta Eros: lemmenlyriikkaa.)

1 kommentti:

Anu Välitalo kirjoitti...

Onpa kaunis, mielettömän kaunis.