maanantai 1. helmikuuta 2010

Esineistä

Tekee mieli kirjoittaa jostakin ihan muusta,
esineistä vaikka,
miten ne ovat käyneet niin rakkaiksi,
enkä halua niiden tilalle mitään,
haluan että ne kestävät minulla elämäniän.
Ehkä se on, että haluaisin jotakin pysyvää,
vaikka vain posliinimukit, jossa on lampaita niityllä
ja jonka ostin opiskeluaikana vaikka ne olivat silloin minulle kallis ostos,
jota mietin ja ihmettelin vähän itsekin.

Yhdessä mukissa on pieni särö
se vaivaa minua
Älkää lähtekö. Ette te voi noin vain jättää minua tänne.
Aina ei voi ajatella,
että tuleehan sitä uusia mukeja,
että mukejahan ovat kaupan hyllyt täynnään:
elettyä elämää ei kaupan hyllyiltä saa,
pala minua on näissä kaikissa.

En halua ostaa mitään
haluan säilyttää ja luopua
sopivassa suhteessa
vaalia sitä, mikä on vaalimisen arvoista.
Uskolliset kupit,
yksikään ei ole mennyt rikki näinä vuosina
tämän elämäksi kutsutun maanvyöryn keskellä ne ovat olleet paikalle ehjinä
toimittaen omaan tehtäväänsä
ei sellaista voi hylätä
minä en halua

olen kiintynyt esineisiin, kuppeihin, arkkuun, muutaman kirjaan, pannuun, keltasävyiseen pieneen uunipeltiin, joka on kulkeutunut kotoani
ja jolla olen paistanut leivät pojilleni,
leivät pienille, pienille pojille, joita suloisempia ei maa ole kantanut.

En halua ostaa mitään
haluan kaiken tällaisena, vähän kuluneenakin
haluan pitää samat verhot keittiön ikkunassa
ja alakerran makuuhuoneeseen laitan ne, jotka alunperikin olin ajatellut ja jotka jo olivat pitkään, haluan ne taas
uutta en halua,
en mitään
merkityksettömän haluan pois,
sen joka on jäänyt käyttämättä
ja käyttöön muun, verhot ikkunaan, kannuun teetä vaikka kansi on vähän haljennut,
haluan että kaikki on yksinkertaista
en halua enempää astioita, haluan muistaa kaiken, että kaikella on tarina, haluan, että sama lamppu valaisee lapseni koko lapsuuden ja katsoo uskollisesti kuinka hän kasvaa nuoreksi naiseksi, kuuntelee keskustelumme ja muistaa

en haluan vieraita esineitä
en mitään vierasta
uskollista ja läsnäolevaa minä etsin
on niin harmaata ja kylmä viima:
missä on minun huivini - se joka minulla on aina ollut?

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Ihana teksti. Ymmärrän ja ajattelen samoin. Huivin lailla kietova halaus!