maanantai 15. helmikuuta 2010

Harjoitusta elämän kunnioittamisessa

En toivoisi itselleni tapahtuvan mitään pahaa.
Olen itseni puolella.
Se on yksinkertaista - ei itsestäänselvää.

Mietin askeleita.
Otan askeleita. Eteen - ja taakse.

Aivan yksinkertaisesti en osaa elää.
En osaa olla johdonmukaisesti itseni puolella.
Olen monimutkainen, monimutkaisessa maailmassa,
merkitykset kietoutuvat minuun monin tahoin,
yksittäiset tekonikin kytkeytyvät niin monille suunnille,
hämmennyn, enkä tiedä, ketä kulloinkin kuulisin,
tai mitä minussa,
mitä niistä monista äänistä. On hälyä
ja jossain on yksinkertaisuutta.

(Siellä on myös pelkoa,
surua, jotain tummaa.
Sinnekö minä olen menossa? Eikö valoisaa, kirkasta, kuulasta? Tämmöisissä rämeissäkö minun pitäisi, vaikka hyvän perässä olen matkalla?)

Mutta siis, mikä on selvää:
olen itseni puolella
ja haluan kunnioittaa elämää itsessäni,
itseni tähden ja
lasteni tähden ja
elämän tähden. Se on hyvää.

Tarvitsen arkisia askeleita,
harjoitusta,
valintoja, oikeita tai edes niitä oikeansuuntaisia.

2 kommenttia:

mm kirjoitti...

"Olisi oltava itsensä puolella." Näin sanoit jo tammikuussakin. Vaikka se on välillä hämmentävää, se on kuitenkin oikea tie, myös elämän tähden, niin kuin sanot.
Silloinkin, kun on väärässä, ja ehkä etenkin juuri silloin, on oltava itsensä puolella.

Marikki kirjoitti...

Tuo itsensä puolella oleminen ihmetytti joskus nuorempana, ja sieltä se ajatus on tarttunut mukaan, alunperin varmaan jostain Martti Lindqvistin tekstistä. Sittemmin se on sisäistynyt ja huomaan olevanikin sitä - mutta kaikin osin se ei helposti käänny käytäntöön.