Neuvoja itselleni

Minulle sanotaan: "Haluaisin tietää tämän. Kysy sinä sitä."
Ja: "Nyt kun sanoit tuon meille, niin menepä nyt sanomaan se sille, jonka se pitäisi kuulla."
Toisena päivänä saan sähköpostin: "Oletko jo sanonut sille tästä?"


Joku haluaisi minusta äänitorven.
Joku ajattelee, että minun sanani laskeutuvat paikoilleen napakammin kuin hänen omansa.
Joku ei halua itse kantaa sanomisen riskiä.
Joku haluaisi ajatella, että jos ymmärrän hänen kantaansa keskustelussa, en ymmärrä toista näkökantaa, ja että olen valmis taistelemaan hänen kantansa puolesta.

Minun on varottava sanomisen lumoa,
sanojen pauhua
ja näiden kysyjien imartelua.
Minun on puututtava vain asioihin,
joiden takana seison paljasjalkaisesti
maankamara vakaasti jalkojeni alla.
Silloin, jos sanat tulevat, saan olla siitä kiitollinen.

On puhuttava "oikeaan aikaan ja oikeassa pituudessa" (Tulku Thondop).
On myös ymmärrettävä vaieta,
joskus toisten vuoksi,
vielä useammin itseni vuoksi, pyhän hiljaisuuden vuoksi,
rauhan ja nöyryyden vuoksi.
Työkalu ei ole näyttelyesine, eikä sen hallussapidossa ole aihetta ylpeilyyn. Se on olemassa aivan muita päämääriä varten.

Tavoite:
Vaieta ja puhua
pelkäämättä itseään
ja jokaista kunnioittaen.

Päiväkoti II

Pieneni osaa sanoa päiväkodissa,
kun hänellä on ikävä.
"Äiti!" hän sanoo.
Sitten hän hymyilee leveästi, kun
hoitaja kertoo äidin tulevan
iltapäivällä hakemaan.
Onneksi hänen päivärepussaan
on jo tämä sanojen voima.

Hänellä on joitakin sanayhdistelmiä:
En nää, hän sanoo, kun jotakin puheena olevaa ei ole näköpiirissä.
Muuten hän saa yksittäisillä sanoillaan jaettua kanssamme olennaisimman.