tiistai 8. joulukuuta 2015

Talolla taas

Tänään vein taas yhden pikkuautollisen tavaraa uuteen kotiin.
Samalla, kun edellinen asukas vielä tekee lähtöä, me täytämme joitakin nurkkia omilla tavaroillamme. Hän on avulias ja neuvoo, miten talossa eri asiat toimivat ja mitä on hyvä muistaa.

Odotan aika kiihkeästi sitä, että talo on vihdoin yksin meidän
ja pääsemme sinne tutkimaan ja tuntemaan sitä, millaiseen syliinsä se meidät sulkee sitten, kun tämä toinen ihminen on luopunut ja jatkanut matkaansa.

Vein tänään taulut, peilit, huonekasvit, kanervat ulkoa.
Tämä asunto alkaa näyttää jo riisutulta,
se asettuu hieman etäämmäksi kuin ennen,
ikäänkuin seinät vetäytyisivät ja varautuisivat siihen, että ne kohta jätetään.

Kolme päivää tämän jälkeen.
Yksi etätöissä kotona.
Yksi kokoustöissä muualla.
Yksi kaupantekopäivä.
Ja sitten se hurja muuttopäivä,
josta kaikki alkaa uudelleen (purkaminen, järjesteleminen, rakentaminen, kokoaminen, asettuminen, etsiminen, ahkeroiminen ja väsyminen).

En pakannut tänään mitään.

Ei kommentteja: