maanantai 16. kesäkuuta 2014

Maanatain mietintämyssystä

Tänään piti olla metsäretki, mutta minä innostuin lukemaan ja lapset innostuivat suunnitelemaan legoista, muovikelmusta ja erinäisistä metalliosista kelluvaa laitetta, jonka avulla voisi pelata Unoa kylpyammeessa. (Vedenkestävät kortit on ennestään.) Nyt lapset ovat olleet varmaan yli tunnin kylpyammeessa leikkimässä ja minä olen lukenut, selaillut nettiä ja miettinyt entistä ja tulevaa elämää...

Tässä kylpyamme-Unon loppuasemointi

Täällä olen keskittynyt elämiseen ja kokemiseen ja vähän myös pakoilemiseen, mutta vähemmän kuuntelemiseen ja kirjaamiseen.

Olemme vielä viisi viikkoa ulkomailla ja tiedän, että ne viikot kuluvat nopeasti.
Tämä ulkomaanjakso on ollut monta vuotta meillä siinä mielessä tiedossa, että tällainen jakso tulee tai oikeastaan ennemmin pitää saada järjestettyä jossain vaiheessa. Nyt se on järjestynyt ja lähestyy loppuaan. Monesta pienestä ja suuremmasta asiasta olemme ajatelleet, että mietitään sitten matkan jälkeen...

Puolen vuoden katko arjessa tuntuu myös jonkinlaiselta mahdollisuudelta muutokseen, kun palaamme tavalliseen arkeen. Ehkä siitä huolimatta solahdamme nopeasti tutuille radoille, mutta ainakin ajatus jonkinlaisesta uudelleen arvioinnista elää.


Ja tietysti kaikki muuttuu aivan väistämättä. Lasten kanssa elämä ei jää koskaan paikalleen.
Minun pienimmäisenikin menee kouluun... Emme ole enää pikkulapsiperhe.

Kevään kuluessa päätin, että olen ensi vuonna lyhennetyllä työajalla eli osittaisella hoitovapaalla. Taloudellisesti sillä on jotain vaikutusta, mutta henkisesti paljonkin. Tiedän, että jaksan hyvin ja todennäköisesti vältän suurimmat työmäärästä johtuvat stressipiikit. Toisaalta kaikki työn rasitus ei synny työmäärästä.
Konkreettisesti lyhennys varmistaa sen, että pääsen kahtena päivänä viikossa viimeistää yhdeltä lähtemään koululta kotiin. Muina päivinä ekaluokkalainen on sitten ip-kerhossa, mutta kolmasluokkalainen tulee kotiin....  Isosisko sitten elää siinä rinnalla isona yläkoululaisena :-).
Ehkä heille on iloa siitä, että tulen kotiin, annan välipalaa ja autan läksyissä...

Työn suhteen on vähän hämmentynyt mieli. Hallitus tekee kohtaa minuakin koskevia päätöksia lukiouudistuksesta. Sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin ollaan siirtymässä ja sitä myötä keskustelussa mennään helposti teknologian ehdoilla. Erilaisten ihanteiden ja konkreettistenkin vaatimusten äärellä oma suunta kyseenalaistuu helposti ja on mahdollisuus kokea ikuista riittämättömyyttä. Aion opetella joitakin uusia työkaluja käyttämään nyt, kun niihin on aiempaa paremmin mahdollisuuksia. Mutta jotenkin silti aina, aina, aina kaipaisin sitä levollista ja iloista, suhteellisen paineetonta suhdetta työhön. Hetkittäin siitä on tuntuja, mutta kovin katoavaista se näyttää olevan.

Nyt pitää palata tähän hetkeen näistä tulevaisuusmietteistä. Lapset syövät keittiössä suklaamoussea suklaapartasuina ja taidan liittyä ilonpitoon...



1 kommentti:

Hitunen kirjoitti...

Elämänmuutokset ovat välillä väistämättömiä ja usein myös askel parempaan suuntaan. Ota siis rohkeasti vastaan kaikki uusi, mitä tulee ja nauti vielä viimeisistä viikoista siellä jossakin. Vuoden virassa olleena erityisluokanopettajana kaipaan itsekin välillä rauhallisen levollista oppimisympäristöä, jossa lapsikin oppisi paremmin kuin kiireentuntuisessa menossa.