lauantai 10. toukokuuta 2014

Marikki murehtii ruokaa

Kirottu kurkkurefluksi.
Ei tapa, mutta ei näytä kyllä vahvistavankaan. 

Olen aiemmin blogissa välillä kuvannut tätä matkaa, jossa sain ensin diagnoosin, sitten pahenevan sairauden ja viimein löysin kokeilujen kautta tietooni listan ruoka-aineista, joita välttämällä oireet ovat pysyneet suhteellisen hyvin kurissa. Vuosi sitten olin vaiheessa, jossa jotenkin aavistelin, millaista ruokaa minun ei ole hyvä syödä, mutta en ollut vielä saanut muutosta toden teolla käyntiin. 

Kesästä kevääseen olin suurimman osan ajasta suhteellisen oireeton, vaikka takapakkiakin tuli välillä (esim. ennen joulua), enkä koskaan olen pystynyt olemaan aivan ehdoton asioissa, joista ei tule välitöntä rangaistusta (esim. pienet määrät maitoproteiinia jossain tuotteessa / maitosuklaa, fruktoosiglukoosisiirappi tms. mahdollisesti vehnäperäinen aineisosa jne. ). 

Nyt sitten olen ajanut itseni tylsään ja ahdistavaan nurkkaan. 
En edes ihan ymmärrä, miten olen sen tehnyt, mutta olen täällä ollessa kärsinyt asteittain vaikenevasta refluksista. Nytkin kurkku on kipeä ja olo surkea. 

1) Ehkä aloin ajatella, että suolistoni on saanut jo niin paljon aikaa parantua, että se tuntuisi sietävän himppusen paremmin pieniä poikkeuksia maidon ainesosien suhteen. Joten tein pieniä poikkeuksia, kun se helpotti reissussa selviämistä. (Nämä olivat tasoa en nyt niin tarkasti kysele, mitä salaatinkastike sisältää... ei mitään radikaalia siis. ) 
Ehkä suolisto aluksi sietikin paremmin, mutta... 

2) Ehkä en täällä ollessa kuitenkaan ole lukenut aineisosalistoja tarpeeksi tarkasti, vaan olettanut, ettei maitoa tai viljaa piileskele tuotteissa, jotka eivät mitenkään siihen viittaa. Tiedän tietysti, että Suomessa viljaa ja maitoa voi olla ihan missä tuotteessa tahansa... 
(Mutta kun en taida enää edes nähdä lukea niitä ainesosalistoja ihan niin hyvin kuin ennen... Keski-ikä ei tule yksin...) 

3) Olen lisäksi varmasti syönyt eri tavalla kuin kotona. 
Olen syönyt välillä ulkona. Silloin en todellakaan voi tietää tarkasti, mitä olen syönyt. 
Olen syönyt sopivuudeltaan hieman epäselviä ruoka-aineita enemmän, kuin mitä syön niitä kotona. Tähän listaan kuuluvat lähinnä soija, riisi, pavut ja pähkinät. 
Olen syönyt riisikakkuja ja muita leipää muistuttavia. 

4) Olen syönyt maitosuklaata. Ilmeisesti ongelmaksi asti. 
En tosiaakaan tajua sitä, miksi itsepäisesti syön suklaata, vaikka olisi niin paljon parempi, jos en sitä tekisi. Voin tietysti selitellä sitä sillä, että kun maitojälkkärit ja viljapitoiset jälkkärit on kokonaan poissa, tuntuisi liian rajulta jättää tämäkin, kun se ei ole yleensä suoraan yhdistynyt oireilun pahenemiseen. Tosin kotimaassa taisin olla tarkemmin Wiener Nougatin ja tiettyjen tryffeleiden varassa tässä herkuttelussa, joten maitoa ei tullut lähes lainkaan. 

Mun pitäis tajuta, että mulla ei oikein voi olla tällaista herkutteluruokariippuvuutta. 

5) Olen juonut enemmän hiilihapotettuja juomia

Tähän ruokavalioon sopeutuminen on kaiken kaikkiaankin vaatinut huomattavaa sopeutumista. Korvissani kaikuvat erään tuttavan sanat keliakiaan sairastumisen jälkeen: "Mitään en ole menettänyt..."

Se ei tosiaankaan kuvaa minun tunteitani tässä asiasassa!

Ensinnäkin ruokavalioni on rajoittuneempi kuin keliaakikolla. 
Toisekseen haluaisin voida syödä vapaasti ja huolettomasti! 
Haluaisin jakaa yhteisiä hetkiä perheeni kanssa (niinkuin vaikka syödä tyttären tekemää täytekakkua poikani syntymäpäivänä)! 
Haluaisin, että perheeni osaisi tehdä minulle äitienpäiväaamiaisen. 
Haluaisin joskus syödä ravintoloissa (täällä erityisesti), kokeilla uusia asioita ja tutustua uusiin makuihin --- enkä ollenkaan haluaisi kuulustella tarjoilijaa annoksen koostumuksesta ja ainesosista (enkä etenkään vieraalla kielellä). 
Haluaisin laittaa ruokaa perheelleni ja pystyä useammin syömään sitä myös itse, ilman erityisjärjestelyjä. 
Haluaisin täällä leipomoiden luvatussa maassa syödä ihania leipiä, joita on tarjolla tuoreena, joka paikassa. 
Haluaisin maistaa Etelä-Saksan kakkumaiden Kucheneita edes silloin tällöin... 

Suren välillä 
ja olen tämän vuoden aikana jollakin tapaa sopeutunut tähän. 
En kärsi jatkuvasti ja silloin, kun olen oireeton, olen tyytyväisempi osaani. 

Sopeutumiseni ei kuitenkaan ole ihan tasapainoista. 
Ensinnäkin en näköjään ihan tarkkaan tunne itseäni ja sitä, mikä heilauttaa kiikkulaudan oireilun puolelle. Pelaan liian usein epämääräistä tasapainolupeliä syömisen suhteen. 
Toiseksi, yritän kompensoida itselleni menetettyä syömällä turhankin paljon suklaata. Odotan ruualta edelleen paljon, koska se on kuitenkin ollut minulle tärkeä ja rakas "harrastus" ja ilon lähde jossakin mielessä. 

Nyt olen tullut sellaiseen pisteeseen, jossa ajattelen, että minun on jossakin mielessä luovuttava vielä perusteellisemmin. Hyväksyttävä se, että tämä tilanne ja tämä sairaus muuttaa minua. En ehkä voikaan sopeutua vain uudelleen järjestelemällä palikoita. 
  • En voi ajatella, että matkaillessa yksi matkan suuria iloja on uusien ruokaelämysten saaminen ja paikalliseen ruokaan tutustuminen. Ei edes täällä, ei nytkään. On luovuttava sellaisesta odotuksesta ja korvattava se jollakin. 
  • Minun on luovuttava siitä tottumuksesta, että lohdutan ja ilahdutan itseäni ruualla. Ja etsittävä tilalle muuta, ihan toisenlaista mutta tarpeeksi säännöllistä odotettavaa ja ilon aihetta. 
  • Minä en voi rakentaa niin paljossa yhteisiä hetkiä muiden kanssa ruuan ympärille. On löydettävä muita keinoja. 
  • En voi vapaasti harrastaa ruokaa ja kokkaamista. Osa keittokirjoistani on minulle nyt täysin tarpeettomia. Refluksitasapaino on sen verran herkkä, että kokeiluille ei näytä olevan paljoakaan tilaa. 
  • Jos voisin lopettaa kokkaamisen, en ehkä haluaisi ajatella ruokaa ollenkaan. Mutta minun on silti ruokittava perheeni ja ruokittava itseni, joten irti en pääse. Tähän on löydettävä tarpeeksi valoisa ja tarpeeksi yksinkertainen suhde. 
En ole kovin hyvä luopumisessa. 
En tiedä onnistunko. 

Nytkin on yllättävän vaikeaa rajata ruokia, jotta paranisin tästä oirekimpusta, joka on päällä. 
Ensimmäisen viikon aikana en ole onnistunut siinä, vaikka viikko sitten jo oikeastaan tajusin tilanteen. On tyhmää kärsiä omasta syystään. 

Oletan kuitenkin, että jos nyt onnistuisin rajaamaan itseni "turvaruokiin", olisin viikon päästä oireeton. 
- kaikki maitoon viittaavakin pois ruokavaliosta, ei pieniäkään määriä maitojauhetta missään; ei voita ruuanlaitossa
- kaikki viljat maissia lukuunottamatta tauolle (lähinnä siis riisi pois)
- ei soijaa, palkokasveja tai pähkinöitä (näitä sitten tilannetta tarkkaillen heti takaisin, kun olen oireeton)
- ei viljaperäisiä sokereitakaan tuotteissa
- hiilihappojuomat tauolle 
- itse raaka-aineista tehtyä ruokaa; jos ravintolassa tms. niin vain erittäin turvalliset valinnat
- ei suklaata, ei turhaa sokeria 

Voisikohan nyt pystyä tähän? 
Ihan oikeasti, Marikki, tee se nyt näin. 

Päästä irti, luovu, etsi uutta. 



4 kommenttia:

tinttarus kirjoitti...

Samankaltaisessa veneessä seilaan.....
Voimia. Hurjasti kärsivällisyyttä ja vielä lisää vopimia toivottelen.
Ja itse olen aika heikko. Ja siksi niin kipeä.

tinttarus kirjoitti...

Höh. vopimia on siis niitä VOIMIA

Marikki kirjoitti...

Voimia sinullekin, Tinttarus. On se vaan kumma, että vielä eilenkin, vaikka tämän manifestin (ja vähän lisääkin) edellisenä päivänä sain ajateltua, sitten sorruin syömään ei-sallituja äitienpäiväjuttuja. Kurkku edelleen kipeä. Yritän nyt tosissaan motivoida itseäni ja ajatella, että jos jaksan viikon, niin sitten olen todennäköisesti oireeton.

Ymmärrän senkin, että olen myös onnekas siinä, että ylipäätään tautini näyttää olevan hoidettavissa oireettomaksi ruokavaliolla. Ei kaikilla edes löydy sellaista mahdollisuutta.

mm kirjoitti...

Toissapäivänä ostin retkiruokaa Miehen keliaakikkoystävälle heidän purjehdusmatkaansa varten.Huomasin, että suurin osa soijakastikkeista, etenkin se meidän "oma" Thai soya sauce, sisältää vähän vehnää, ilmeisesti käymisreaktio tarvitsee sen, Jäipä hyllyyn. Ystävällämme on se onni, että hänelle käy Aitokaura.

Joka tapauksessa lastenne tunnepankki saa paljon säästöjä tällä matkallanne. Kerroit jo esikoisen ja kuopuksen erityisestä lähenemisestä. Heillä tulee olemaan toisensa, kun haluavat aikuisena muistella tätä aikaa.Se on tosisuuri juttu :)