Bataattipapupaistos ja kaalikesäkurpitsalisäke

Käpyvaraston vajennusviikot etenevät edelleen täällä kuusen oksistossa. Edellisen viikon hillitön into on korvautunut vatsataudeilla ja keskivakaalla päättäväisyydellä.

Tiistai:
Kanapaloja ja risottoa (pakkasesta)

Keskiviikko:
Kaksi annosta possulientä (pakkasesta)
- toinen keittoon ja toinen kaali-kesäkurpitsalisäkkeen (nam!) valmistamiseen

Torstai:
Ei mitään varastoruokia :-(. Kiireinen ilta. Ruoka kuitattiin pizzalla :-).

Perjantai:
Lounaaksi kaali-kesäkurpitsalisäkettä chilipapubataattipaistoksen (pakkasesta) kera.
Loput torttutaikinalevyt & jauhelihaa pakastimesta + riisinjämät jääkaapista muuttuivat jauhelihapiirakaksi.

Koska ihana Molly on esittänyt toiveen pienestä reseptistä silloin tällöin - en tietenkään voi olla vastaamatta kutsuun! Seuraa siis Kuusen ensimmäinen ruokablogipostaus.

Asiaan kuuluu, että kyseessä on yksi ehdottomista suosikkiruuistani. Harmillista tässä ruuassa on se, että oikeastaan kaikki ainekset tulevat kaukaa - harmia liennyttää taivallinen maku! Pikkulapsiperheiden arkea tämä resepti ei varmaan pelasta: ainakin Minttu ja Timotei pysyttelevät chilipavuista kaukana.

Tarvitaan:
1-2 bataattia lohkoina
1 tölkki kidneypapuja chilikastikkeessa (toki chilillä maustamisen voi hoitaa itsekin)
purjosipulia renkaina
2 dl kookoskermaa
suolaa + pippuria maun mukaan

Bataatti, purjo ja pavut kumotaan / kerrostellaan uunuvuoan pohjalle.
Seuraksi lisätään pippurilla ja suolalla kevyesti maustettu kookosmaito.
Paistetaan 200 asteessa kunnes bataatit ovat pehmenneet, noin puoli tuntia.

Määrät eivät ole tässä reseptissä ollenkaan tarkkoja. Jos papuja on enemmän, ruuasta tulee tulisempaa. Jos bataattia on paljon, makeaa. Jos kookosmaitoa tulee runsaasti paistos muuttuu kastikemaisemmaksi. Kaikissa muodoissaan se on maistunut.
Paistosta voi syödä esimerkiksi riisin tai salaatin ohella, leivän päällä tai vaikka kaali-kesäkurpitsalisäkkeen kanssa, jollainen syntyy (vastapainoksi) suomalaisista, edullisista raaka-aineista.

Kaalikesäkurpitsalisäkkeen valmistin seuraavasti:
- suikaloin kaalia
- paloittelin kesäkurpitsan
- freesasin kaalia hetken tilkassa oliviöljyä
- lisäsin joukkoon lihalientä (käytin possupaistin valmistuksesta jäänyttä lientä jota minulla sattui olemaan pakkasessa)
- hauduttelin kaalia pikkuisen pehmeämmäksi
- lisäsin kesäkurpitsat ja hauduttelin vähän lissä
- lopetin ajoissa, eli kun molemmat kasvikset olivat vielä vähän al dente
- maustoin suolalla ja pippurilla

Tätä lisäkettä tein nyt ensimmäistä kertaa, mutta teen sitä varmasti uudelleen, niin hyvää siitä tuli. Enkä muuten enää heitä mitään paistinliemiä roskikseen (kuten ymmärtämättömyyttäni olen joskus tehnyt)... vaan pinoan pakkaseen pikkupusseihin. Ehkä jatkossa älyän myös käyttää niitä sieltä :-). Luulisin, että kaupan kuutioillakin tämä onnistuu, vaikka maku on tietysti vähän erilainen. Kovin vahvaa lientä en tässä käyttänyt. Samalla menetelmällä voi valmistaa monenlaisia kasviksia, esim. parsakaalia tai kiinankaalia.

Minänä

Jatkan vielä yhden päivän kotonanököttelyelämää.
Teen palapelejä pienen kanssa, vilkuilemme vähän televisiota,
mietin, mitä satun miettimään, laitan kynttilöitä, oleilemme yhdessä,
käymme nukutuskävelyllä.
Se puoli minusta, joka haluaisi olla kotiäiti, on onnellinen ja haluaisi vaan olla täällä, olla rauhassa, olla näiden kanssa, jotka ovat aidosti tai siis henkilökohtaisesti tärkeitä.
Se toinen puoli sitten miettii muuta,
ahdistuu vähän, jos liikkumavapautta rajoitetaan, eikä jaksaisi niitä samoja palapelejä ihan näin montaa kertaa.

Välitilassa: ei sovellu kotiin, ei sovellu töihin.

Yllättävän vahva ja sitkeä minussa on kotiäitiminä, joka haluaisi olla aivan yksityisessä ja omassa, lähetellä sanoja, mutta pysyä muuten poissa, ajatella itselleen, minkä ajattelee, sanoiksi paperille, sen minkä muille. Kotiäitiminä vaivautuu ajatuksesta, että joutuisi kymmenien vieraiden ihmisten eteen ajattelemaan paljaana kuin paju tuulisessa rannassa,
vetäytyisi mieluummin,
kasvattelisi kissojaan,
odottaisi kevätpäivää.

Rohkeaa, toimeliasta ja aikaan saavaa. Sitäkin olen osaksi, mutta miksi sitä kysytään tässä maailmassa niin paljon, ihan loputtomasti, loputtomasti?

Ajattelin ryhtyä taas ujoksi ja varautuneeksi -
mutta kuinka voisin, kun olen sitäkin vain puolisi, en kokonaan, en sydämen kyllyydestä, täydesti?
Olla montaa,
olla aina jännitteessä, tasapainottaa kiikkulautaa.
Kuulla äänet, kutsut, heikotkin
mennä perässä, olla avoinna, reagoivana, vastaanottavana, uteliaana...
Ajatella: olisi jäykempi sarana, varmemmin omassa asennossaan
ja tietää ajatuksensa turhaksi: ei voi tulla itseksi toivomalla, että olisi toinen.
Jos on tämä moniulotteinen, jännitteinen, liikkuva,
on se oltava
ja uskallettava olla sen kanssa.