torstai 17. syyskuuta 2009

Työn ihmeitä

Työn maailmaan sopeutuminen herättää valtavasti ajatuksia.
Olen ehkä kollegojen silmissä hassu, kun mietin milloin sitä ja milloin tätä - ja jaksan rasittua niistäkin (pikku-)asioista, joiden kanssa he ovat tiensä jo löytäneet.

Mutta olen herkkis myös muuten. Pienet kohtaamiset tuntuvat, liikuttavat.

"Kiitos tästä tehtävästä, ope", kirjoitti yksi opiskelija palautetun tehtävän loppuun.

Toinen tuli kertomaan minulle, mille alalle aikoo. Olisiko aineestani siinä hyötyä? Kuuntelen ja vastaan, toivotan tervetulleeksi kursseille. Tuntuu hyvältä katsoa silmiin.

Kaksi kaverusta, joiden kevättä värittivät jatkuvat poissaolot, ovat istuneet kurssilla jokaisella kerralla paikalla. Käyn kehumassa, olen huomannut, hyvin menee.

Tästähän tämä koostuu. Näistä ihmisistä.
On vähän sääli, että kurssit vaihtuvat niin tiheään.
Juuri kun opin tuntemaan, tulevat uudet.

1 kommentti:

Elina Koivisto kirjoitti...

Ihania pieniä kohtaamisia, jotka voivat kantaa oppilaitasi enemmän kuin uskotkaan. Hienoa, että uskallat olla herkkä.