Vaatekaappi ja pari muuta asiaa...

Tämä viikko on kulunut siivillä.

Uudessa kodissa rakennamme yhden väliseinän.
Olemme suunnitelleet sitä.

Lisäksi tarvitsemme kaksi isohkoa vaatekaappia huoneisiin,
joissa vaatekaappia ei ole valmiiksi.
Tällä viikolla aikaa on kulunut vaatekaappien etsimiseen ja sisusten suunnitteluun.
Aluksi en tiennyt yhtään mitä haluan, mutta haarukointi ja miettiminen kai sitten vähän selkeyttää asioita. Luulen, että käsissäni on suunnitelma, jonka myös haluan toteuttaa.
Toinen kaapeista tulee aikuisten makuuhuoneeseen ja toinen tyttären huoneeseen.
Molemmat kaapit ovat nyt paperilla, budjetin raameissa ja toimivan tuntuisia.
Aikaa kului älyttömän paljon, mutta nyt olen ihan tyytyväinen.

Muuta muuttopuuhaa:

• Tein muuttoilmoituksen. Ei kiireellinen asia, mutta taas yksi asia pois hoidettavien listalta.
• Sovin ajan pankkiin tilien ja lainan valmistelua varten.
• Pakkasin 8. laatikon: joitakin tyhjiä hyväkuntoisia mappeja ja muuta vastaavaa toimistotavaraa. 
• Pakkasin ja setvin ns. lääkekaapin sisällön. Vanhat lääkket, tyhjät pakkaukset ym. tarpeettomat raivailin pois. Loput isohkon kaapin sisällöstä jaoin ja pakkasin sellaisiin pieniin kannellisiin muovilaatikoihin, joissa niitä voidaan todennäköisesti säilyttää myös muuton jälkeen. Laatikot on helppo pakata muutolaatikkoon sitten, kun sen aina on. Lääkkeiden säilytykseen käytetty isohko kaappi siirtyy uudessa kodissa keittiöön. Suunnittelen sen päälle huonekasveja ja sisällöksi lasisen oven taakse minulle tärkeimpiä keittokirjoja, joille ei ole muuten keittiössä sopivaa paikkaa. 

Eilen käytiin taas talossa ottamassa jotain mittoja ja säätämässä muuta tarpeellista. Edellisestä kerrasta on sen verran aikaa, että mielikuvat olivat jo vähän ehtineen vääristyä. Melkein kaikki oli mielessäni kutistunut: eteinen, portaat, keittiö... kaikki olivat avarampia, kuin ajatuksissani. Olin nyt ensimmäistä kertaa paikalla pimeään aikaan ja sekin oli kiinnostavaa; miltä pihavalot näyttävät, miltä sisäänkäynti ja portaat, miltä lämpimien valojen kutsu ikkunoista... Talo muuttuu mielessä koko ajan enemmän omaksi.

31. päivää

Leikin Ikean Pax-järjestelmän suunnittelutyökalulla, joka jumittaa säännöllisin väliajoin.
En tiedä haluanko päätyä Ikeaan. Ylipäätään olen huono tällaisessa. Yritän puhua miehen kanssa kaapista, mutta se vähän jää ja jää uudelleenkin.

Illalla ulkoilen patiolla ja siivoan puutarhajuttuja. Piilokuvasta löytyy yllättäen seitsemän muovipussillista poiskannettavaa tavaraa, monia muualta eksyneitä juttuja ja kaksi vajaata laatikollista mukaan pääseviä asioita.

6. laatikko: altakasteluruukkuja ja joitain koristeruukkuja. (Ruukuista päätellen aika monta huonekasvia on lakastunut. Kolme on jäljellä ja optimistina säilytän ruukut.) 
7. laatikko: sekalaista puutarhan hoitoon liittyvää tavaraa

Tänään mietitään väliseinää ja liukuovea,
kysytään tarjousta vaatekaapeista,
mietitään, mitä tyttären huoneeseen tarvitaan
ja paljonko kaikki maksaa.

Työmatkalla saan pikkuisen puhua talosta
ja siitä tulee lämmin tunne,
tauolla kuuntelen toisen asuntounelmia
ja siitäkin tulee lämmin, tuttu tunne.
"Tähän on mennyt kauhesti energiaa, meiltä molemmilta."
Se ja moni muut asia tuntuu niin tutulta ja tuntuu jakamiselta.

Alkaa olla aika kauan siitä, kun olen käynyt talossa.
Osa mielikuvista alkaa haihtua,
kaikki tuntuu hitusen epätodelliselta.

Huomenna olen enemmän kotona kuin tänään.
Ehkä pakkaan illalla puutarhan tavaroita tai perkaan jotakin jonnekin unohtunutta laatikkoa...

Maanantai, maanantai...

I
Aivastuksia.
Vähän nuhaa.
Kymmenen keskustelua.
Yhdet selittämättömät kyyneleet
ja niistä avuton, raskas olo.
Kadonneita papereita ja
myöhemmin löydettyjä papereita,
joihin en jaksaisi tarttua.
Tukkoinen, jäykkä pää,
matelevia ajatuksia,
ärtymystä, joka osuu väärään kohteeseen.

II
Haave siitä, että koti olisi lämmin ja suojaisa,
yhdessä olemisen ja itsenä olemisen paikka.
Pieni hetki tunnelmaa iltapalapöydässä,
hassuttelua ja muisteluja jostain koulun kirjasta,
jossa selitetään ensin kissojen lisääntyminen
ja sitten, vink, vink, ihminenkin on nisäkäs.
Yritän selittää kakkosluokkalaiselle, mitä
tarkoittaa seksikäs. Synttäriporukkaa sana nauratti
ihan kamalasti.

Viisi ensimmäistä laatikkoa

1. Liinavaateita: liinoja ja verhoja vanhoista asunnoista.
2. Leluja, joiden ohi lapset ovat kasvaneet, mutta joista emme halua luopua. Hakka. Pudottelukuutio. Klovni. Rakkaimmat vauvatavarat tötterössä, joka otetaan aina esille, kun saamme vauvavieraita.
3. Jatkoa edelliseen. Taaperoleikkeihin ruokailusetti ja ihania saksankummin lahjoittamia puisia ruoka-aineksia. Vauvanukke ja nuken vaatteet, jotka äitini neuloi tyttärelleni ennen sairastumistaan.
4. Kirjoituksia. Opiskeluaikaisia töitä, graduja, kirjeenvaihtoa, tulostamiani blogitekstejä aiemmilta vuosilta.
5. Naamiais- ja pukeutumispäivälaatikko. Naamareita, puuhkia, rooliasuja.

34 päivää muuttoon

Nämä vajaat viisi viikkoa muuttoon tuntuvat nyt pitkiltä.

Mielessä on tiettyä levottomuutta, jota en ihan saa kanavoitua nyt toimintaan. 

Selvittelemme yhtä sun toista, hankintoja, muuttomiehiä, kompostoria. 

Joitakin alavarastoon meneviä laatikoitakin olen jo pakannut. 

On silti vielä aika pitkä aika siihen, kun saamme uuden kodin avaimet. 

Tiedän, että se menee nopeasti, 

mutta tässä levottomuudessa aika tuntuu pitkältä. 

Ja olisi niin paljon mukavampi miettiä muuttoa kuin vaikkapa työasioita. 

Haluaisin täyttää monta kierrätyskeskuskassia. 

Uudessa kodissa tavarat saavat uusia osoitteita, 

kaapit vaihtavavat huoneita ja käyttötarkoitusta. 

Kirjat eroavat tutuista seuralaisistaan ja toiset matkustavat alas, toiset ylös. 

Makuuhuoneeseen pitäisi ostaa jokin vaatesäilystysjärjestelmä,

mutta en oikein tiedä, mitä haluan tai tarvitsen. 

En vie mukaan rikkinäisiä tai epämieluisia tavaroita. Jos mahdollista. 

Siitä mistä olisi jo pitänyt luopua aiemmin, luovun nyt. 

Muutto vie näihin käytännöllisiin, tavarantäyteisiin ajatuksiin, 

mutta eivät ne silti ole kaiken ytimessä.
Silti se, että pääsisin käsillä tekemään jotakin, joka edistää muuttoa,
tuntuisi auttavan vähän kaikkeen.
Mutta nyt vaatii vähän keksimistä tehdä sellaista, mikä ei haittaa arkea, mutta edistää muuttoa.
Ehkä se vanhojen lempivaatteiden kassi, josta en koskaan ole käyttänyt tai kaivannut mitään?
Ehkä tuo eteisen ala-laatikko, johon kertyy sekavia papereita, esitteitä ja lehtiä?
Ehkä jokin poikien huoneen hyllyistä?

Tänään pakkasin vanhoja sanoja

ja tilasin muuttolaatikoita.

Päätösväsymystä

Olen iltaisin väsynyt
ja ikäänkuin koko ajan vähän pyörällä päästäni
ja kuormittunut,
vaikka kuorma ei aina ole niin selkeä ja näkyvä:
vaikka tapahtuukin hyvää, tapahtuu samalla niin paljon ja niin suuren tuntuista,
on päätöksiä ja vastuuta ja toimihenkilöitä, kauppiaita, rakennusmiehiä.
Samaan aikaan toisaalla on sielläkin päätöksiä ja vastuuta,
ratkaisemattomia asioita vyörymässä - minulle ratkaistavaksi.

Ajattelin, että jos jostakin
pientä suojaa ja levähdyspaikkaa
ja jotakin joka virtaa minuun päin.

Ajattelin, että jos jostakin
pitkä puhelu tai vaikka tuntikausia
kuuntelevaa läsnäoloa, teetä tai
joku, joka tekisi minulle ruokaa.

On näet vastuuväsymystä ja päätösväsymystä ja pankkitoimihenkilöväsymystä
ja tarjouskilpailuväsymystä ja vieläyksinäkökulmatähänväsymystä,
on irtipäästämisen ja valmiiksisanomisen odotusta ja samalla uuden aloittelemista ja vapautta ja epävarmuutta.. On vaikutelmia ja läikähdyksiä ja värinöitä, on lauseiden etsimistä ja oletuksia, virheitä, epätarkkuuksia, häiriintyneitä yöunia, kiinni ottamista, tarttumista, varmistamista, tarkastamista, epäonnistumisen pelkoa, vastuun pelkoa, ylipäätään tekemisen pelkoa, epävarmuutta ja ylimielisyyttä, kai sitäkin välillä kompensaatioksi sille muulle.

Kirjoitan: esiintymisjännitys, sosiaalisten tilanteiden pelko, ujous.

Menen huomenna luennolle, koulutukseen.
Kolmeen tai neljään tuntiin en päätä mitään, en vaikuta mihinkään, en ole mistään vastuussa.

Nukkuminen on osa selviytymissuunnitelmaa.
Tänään kävelin auringonlaskussa. Sekin on hyvä idea.

Se suurin askel

"Se tunne, kun asiat loksahtavat kohdalleen."
Näin lukee mainoksessa pankin seinällä,
me istumme pöydän ympärillä, talon myyjä, kiinteistövälittäjä, mieheni ja minä.
Me puhelemme talosta, sen rakentamisesta, sepeleistä ja lämmitysjärjestelmästä,
kaapeista ja muuttolaatikoista... On lämmintä ja riemullista ja vähän haikeaakin ilmassa.
Kauppakirjat on allekirjoitettu ja kaikki ovat helpottuneita ja iloisia.

Minä olen kai niin pessimisti, että tuntuu todella hämmästyttävälle, että asiat ovat loksahtaneet kohdalleen. Eikä se itsestään selvää olekaan. On niin monenlaisia asunnonmyyntitarinoita ja talonostotarinoita puhumattakaan talon rakentamistarinoista.

Nyt meillä on oikeasti seitsemän viikkoa muuttoon.
On valmisteluaikaa, mutta ei aivan kohtuutonta odotusta.

Edellisellä kerralla muutimme alle viikko kaupanteosta,
jossa välissä oli joulu ja minulla oli alle kaksikuukautinen vauva.
Selvisimme siitä, mutta sellaista muuttoa en halua uudelleen.

Nyt on paljon parempi.
On aikaa ajatella ja karsia.
Ensimmäinen kierrätyskassi on jo valmis.

Talo on aivan erilainen kuin tämä, joten sellaista mukavaa miettimistä on paljon tiedossa.
Nyt meillä on kaksi vaatekaappia, mutta siellä ei yhtään. Toisaalta siellä on kodinhoitotila, jollaista täällä ei ole.
Nyt meillä on pieni ulkovarasto, siellä paljon lämmintä varastointitilaa.
Pojat asettuvat erilleen, vaikka heillä on hyvin pitkälle yhteiset tavarat.
Keittiökin on erilainen ja vaatii miettimistä.
Nyt minulla on purkkeja ja kulhoja kaappien päällä, siellä vastaavaa tilaa ei ole ollenkaan.

Ihania, pieniä, uutta odottavan ongelmia.

En olisi uskonut, en olleenkaan, että tämä on mahdollista.
Ja nyt se on. Hämmentynyt ja kiitollinen ja hämästynyt ja kiitollinen ja tyytyväinen ja innostunut ja mitä vielä olenkin. Mutta en peloissani. Koska kaikki tuntuu olevan nyt niin hyvin kohdallaan.

Marikki ostaa talon

Me ostamme sen talon, josta kirjoitin edellisellä kerralla.
Sen hyvän ja järkevän --- ja meille sopivaan hintaan.

Syysloma oli intensiivinen ja jännittävä.
Oma asunto myytiin viikossa ja ennen virallista ensiesittelyä.
Samaan syssyyn neuvoteltiin tämän uuden kauppa.
Joka päivä oli joku käänne ja kokonaisuuden onnistuminen oli sitten lopulta melkein minuuteista kiinni. Mies oli työmatkalla, mikä toi neuvotteluun omat sävynsä.

Eilen tehtiin kuntokartoitus.
"Juuri näin talot pitää rakentaa." 
"En ole pitkiin nähnyt näin kuivaa kellaria..." 
Mielikuvamme siitä, että olemme ostamassa oikein hyvin rakennettua taloa, sai vahvistusta, eikä mitään yllättävää löytynyt.

Olen ollut pessimistinen. Sekä oman myymisestä että uuden löytämisestä.
Ylipäätään pessimistinen ja ihan valmistautunut asumaan tässä vielä pitkään.

Mutta nyt me ostamme talon.
Enpä koskaan edes ajatellut, että meille olisi mahdollista ostaa omakotitalo pääkaupunkiseudulta.
Tuntuu hämmentävältä ja onnekkaalta. Kuntokartoituksen jälkeen aivan erityisen onnekkaalta, kun kaikki oli niin hyvin ja ylipäätään oleilu talossa yllätti myönteisesti. Huoneet olivat isompia kuin muistin, lattian väri parempi, paras maisema oli ilta-auringossa kaunis ja rauhoittava. Ne puolet, joihin olin suhtautunut kriittisesti, tuntuivat nyt pienemmiltä ja kaikkeen muuhun ihanuuteen suhteutettuna merkityksettömiltä. Pihaan tuntui kuitenkin mahtuvan tarpeeksi kaikkea ja yhden toisen talon läheisyys ei ehkä sittenkään ole niin hankalaa...

Kauppoja ei ole vielä allekirjoitettu, joten en vielä uskalla puhua asiasta julkisesti vaikka kamalasti tekisi mieli pulputtaa taloinnostustaan jonnekin...

Nyt on niin paljon mukavia asioita,
poikien huoneita,
siivouskomeroita,
tarpeeksi keittiön kaappitilaa,
ihana ulko-ovi,
askarteluhuoneessa tilaa mille tahansa, ihan mille tahansa...

On avaria ikkunoita ja pengerryksiä,
paikkoja perennoille ja tiesi mille,
on varaava takka ja siinä pieni uuni,
on siisti sauna,
on kivitasot keittiössä ja paljon isompi jääkaappi.

Tiedän, että tämä ei ole välttämättömyyttä,
vaan vähän enemmän,
ei itsestäänselvää vaan armoa ja yleellisyyttä ja sellaista, mitä en ole uskaltanut odottaa tai elämältä vaatia. Tämä on sitä, mistä ajattelin luopuvani, kun muutin muualta ruuhkasuomeen.
Ja vähän sitä mitä olen kadehtinut, kun ystävät ovat ostaneet isoja taloja muualta, meidän vanhan rivitalon päädyn hinnalla.

Saamme odottaa muuttoa ja loppukauppoja joulukuulle.
Haluaisin tietysti heti ja välittömästi,
mutta se ei ole meistä kiinni.
Ehkä on hyväkin niin, sielu ehtii mukaan.