keskiviikko 20. elokuuta 2014

Viime viikon maanantaina kirjoitettua

Taivaalle nousee superkuu ja minun lapseni menee kouluun ensimmäiselle luokalle huomenna kello kahdeksan. Tänään hän ei saa unta, tänään hän pelästyy, kun kukaan ei tule, vaikka hän huutaa. Sanon hänelle, ettemme jätä häntä yksin, että autamme kaikessa, että kaikki on meille mahdollista — ei tuota viimeistä en sano, koska sitä en usko, niin hauraita me olemme kuitenkin, niin paljossa kaiken armoilla. On luvattu sadetta juuri minun kyläni päälle, kolme paksua pisaraa sääkartassa, kolme pisaraa tarkassa rivissä pääni päällä, minun kyläni päällä. 

Menen huomenna kouluun. 
En halua opettaa. 
En halua sanoa mitään, mitä en halua sanoa. 
Mutta en voi olla runossa ja runototuudessa kaiken aikaa, en niin rehellisesti kuulolla, en niin villisti oma itseni. 

Pitää kuunnella tarkasti,
mutta jokin sanoo, että pitää tuottaa meteliä,
mutta en usko, en usko itsekään. 

Pitää tuottaa hiljaisuutta. 

Oppiminen vaatii ajattelemista. Ajatteleminen vaatii keskittymistä ja hiljaisuutta. 
Pitää tuottaa hiljaisuutta, jossa ajatukset syntyvät. 


Aion olla vähän erikoinen. 

2 kommenttia:

Maija Mäkelä kirjoitti...

Taas tulen ajatuksiasi makustelemaan. Tapasi kirjoittaa on sellainen, että ne synnyttävät minussa uusia mietteitä.

" Pitää tuottaa hiljaisuutta, jossa ajatukset syntyvät."

Opettajan - ja lähimmäisenkin - pitää suostua siihen, jopa pyrkiä siihen, että kuulijan mielessä lähtee liikkeelle jotain ainutlaatuista niistä aineksista, joita he ovat antaneet. Suostua myös siihen, että kuulijan prosessi voi jatkua aivan toiseen suuntaankin kuin puhuja on tarkoittanut.

Pitää tuottaa hiljaisuutta, jossa kuulijalla on ajattelun vapaus...

PUhujana tämä tällainen pohdinta on tärkeää. On suostuttava olemaan katalyyttinä. Muu tavoite on aivopesua...

Marikki kirjoitti...

Kiitos Maija. Niin se juuri on, ei voi, eikä tarvitse kontrolloida. Haluaisin oikeasti tuoda kouluun vähän enemmän hiljaisuutta. Mediassa meuhkataan vain tietotekniikasta...