maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ny mie romahin...

Siis silleen totaalisesti ja nolosti ja tietysti ihmisen silmien edessä.

Romahduksen ainekset
- repullinen aamulla kerättyä urheutta ja suomalaista sisua: jos pystyy, niin tää menee töihin, jos tulee aurat tai muuten paha tila, sitten ei mee, mutta muuten menee, jos on kerran migreeni pakko olla neljä viikkoa peräkanaa, niin sitten vaan elämä on sitä, että on migreenioireita ja sitten tehdän asioita migreenioireissa
- hälyinen käytävä, jossa kaksi pikaista keskustelua opiskelijoiden kanssa, kirkkaat valot, lisääntynyt pahoinvointi jo ajomatkasta ja portaiden nousemisesta
- empaattinen työkaveri, jolle ei voi vastata, että kaikki on ihan OK... 

Seuraukset
- repullinen aamulla kerätty urheutta ja suomalaista sisua valuu maan rakoon erittäin nopeasti
- Marikki selittää, ettei edellenkään ole hyvä olla
- Marikki saa myötätuntoa ja hoivaa
- Marikki alkaa parkua (ei kestä myötätuntoa ja hoivaa)
- Marikki ei saa itseään kasaan, tunti on alkamassa, Marikki ei pysty lähtemään tunnille, työkaveri menee Marikin tunnille, Marikki makaa romahtaneena työpöydällään ja yritää olla huomaamaton (työpöytä on avokonttorissa), rehtori tulee paikalle, rehtori tietää tilanteesta, rehtori soittaa työterveyteen
- Marikki menee työterveyteen, Marikki jatkaa työterveydessä parkumista ja itsensä nolaamista, terveydenhoitaja kirjoittaa kolme päivää sairaslomaa ja varaa loppuviikkoon lääkäriajan
- Marikki parkuu ja ajaa kotiin ja vaipuu sohvalle
- Marikki ei saa uutta migreenikohtausta, mutta on huonovointinen, näköhäiriöinen ja väsynyt 

Mikä Marikkia hävettää
- se että luulee olevansa työkunnossa mutta ei ole
- se että ei ole työkunnossa
- se että ei ole koko ajan toimintakyvytön, vaan pystyy välillä tekemään jotakin tarpeellista ja täyspäisen näköistä (miksi Marikki siis on sairaslomalla?
- se ettei saa tautia haltuun
- se että itkee töissä
- se että itkeet töissä vaikka muut näkevät
- se että ei suojaa itseään tarpeeksi vankalla panssarilla, vaan itseasiassa menee töihin itkemään
- se että ei soita aamulla esimiehelle, että nyt hitokseen kolme päivää sairaslomaa, koska tässä tilassa ei töissä sinnittelyssä ole mitään järkeä, vaikka tajuaa, että niin kannattaisi tehdä ja sen sijaan sitten päätyy draamaqueeneilemään työpaikallaan (toistuvasti)
- se että haluaakin vaan olla kotona




ps. Marikki aikoo jatkossa kirjoittaa jostakin muustakin kuin migreenistä. 

5 kommenttia:

Merja Auer kirjoitti...

Joo, mutta muusta vasta sitten kun on sen aika, toivon. Nyt tätä niin kauan kun on tarve, toivon.

Katja kirjoitti...

Rohkea Marikki, kun itkee ja kertoo siitä. (Kirjoitin ensin vahingossa: "Rohkea migreeni, kun itkee..." Voisiko se olla niinkin?) <3

Marikki kirjoitti...

Kiitos Merja, lämmitti :-). Tuntuu vähän että toistan itseäni, mutta joskus elämä on sitä ja saa sitten olla, olkoon.

Katja: Niin, olen tullut vanhaksi, enkä jaksa pohjiamyöten hävetä mitään, ajattelen tärkeää lausetta Martti Lindqvistiltä "... ei koskaan tarvitse hävetä sitä elämää, joka on hänen omaansa"...

Rohkea migreeni. Mahtaa olla tärkeitä teemoja kun on näin mahtavat migreenit :-). Ainakin näkökulman vaihto hymyilyttää, monta asiaa voi olla totta samaan aikaan.

Helittäisi kuitenkin jo vähän, alan olla aika väsynyt.

tinttarus kirjoitti...

Hiiteen häpeä. Siitä, että ensin yrittää olla liian urhea, ei tarvitse kantaa häpeää.
Minäkin olen romahtanut. Töissä, toisten nähden. Saanut myötätuntoa. Ja kärsinyt sitä häpeää, jota ei tarvitse kärsiä.Ja sitten itkenyt lisää.Ihan vaan siitä, kun ottaa aivoon. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.

Anna itsellesi lupa kaikkeen siihen, mitä nyt tarvitaan ennenkuin tilanne asettuu sellaiseksi, että Marikki haluaa kirjoitella jostain muusta.
Yritän sanoa, että myötäelän.
Merja tuolla ylhäällä puhui viisaita."Tätä niin kauan kuin on tarve".

Voimia kestää kaikki se, mille ei nyt muuta voi. Poimitaan valonpilkuista ilo ja lohtu. Niitä löytyy aina raskaiden ja harmaiden takaa. Aina.

Marikki kirjoitti...

Kiitos Tinttarus sanoistasi. Tarvitsen jotenkin tuota lupaa vain nyt keskittyä paranemiseen, vaikka toisaalta tuntuu, että en voi tehdä asialle mitään, olen vain tässä aalloilla ja aivojeni häiriötilan armoilla...