lauantai 25. kesäkuuta 2011

Kuulumisia päästä

Tänä iltana olen täynnä ääniä ja reagoimista, pyyntöjä, vaatimuksia, kiljumista.

***
Junassa ystävällinen nainen tuli sanomaan:
On niin ihana... nuo lasten äänet, ne ovat kuin laulua kuulisi.

Neljän tunnin matkan aikana kaivoin reppua uudelleen ja uudelleen,
jotta matka kuluisi pojiltani hyvin, jotta viihtyisivät ja jaksaisivat.
Jaksoivathan he. Toivat iloa - minulle ja niille neljälle, jotka istuvat meidän vieressämme vastakkaisilla penkeillä ja ovat matkalla Espanjaan.
Yksi heistä tuli minulle todistajaksi. Sanoo: Kyllä sitä pittää olla yhtä ja toista, että suapi pienet viihtymmään.

En sanonut, että olen matkalla vieraaseen maahan
ja että haluaisin kietoutua heidän kieleensä ja olla vuan
siellä missä myyjät jutustelloo asiakkaille ja elämä hymmyilöö.
Ei se minun kieleni ole,
mutta on se, joka on ympäröinyt minut ja taas on sitä ikävä.

***
Ensi viikon mies on töissä ja minä lasten kanssa täällä.
Lomalla olemisesta ei ole sopivaa tuskailla, mutta kun tähän asti jokainen hetki on ollut niin intensiivinen, enkä ole ollut viikkoihin yksin. Kotiäitilihakseni ovat veltostuneet työn puristuksissa. Lisäksi pitäisi miettiä ja on vaikea miettiä, jos joku koko ajan kysyy miksi hänelle ei ole vielä leikattu kurkkua ja miksi polentassa ei ole vielä kanelia ja joku voi romahtaa mistä tahansa väärinkäsityksestä kovaääniseen, loppumattomalta tuntuvaan protestiin.

Odotin tänä keväänä poikkeuksellisen intensiivisesti sitä, että saisin olla lasten kanssa kotona. Ehkä siinä idealisoin vähän. En ole ollut ihan valmistautunut.

(Ja nyt tässä valmistaudun.
Viikosta tulee ehkä parempi, kun lähestyn sitä realistisin odotuksin.)

***
Olen riippuvainen sanoista.
Jos en kuuntele itseäni, en oikein pärjää.

Ei kommentteja: