torstai 2. kesäkuuta 2011

Kirskuntaa ja kitinää

Paju pikkuinen huutaa aivan kamalasti, jos joutuu pienestikään pettymään.
Ja joutuuhan hän. Ruoka on väärää, tekemiset on vääriä ja kertakaikkisen väärin on joutua esimerkiksi menemään nukkumaan. Tai herämään väärässä paikassa - tai kuten joskus - väärässä seurassa (...niin, kuvitelkaapa sitä omalle kohdallenne! :-)).
Timotei on enimmäkseen tasainen, mutta osaa hänkin. Hän saattaa romahtaa siitä, että häntä pyydetään hakemaan oma yöpukunsa alakerrasta. Miksi juuri minä? Miksi minä joudun hakemaan yöpuvun, miksei joku toinen voi... Hän on kyllä mielellään auttavainen, jos saa olla sitä täysin omaehtoisesti. Kun Timotei alottaa mölyn, Paju istuu äidin sylissä syömässä rusinoita ja kysyy: "Oletko nyt minuun tyytyväinen?" Äskettäin yli puolen tunnin ulinakonsertin järjestäneenä hän siirtyy jo mieluusti sen paremmin käyttäytyvän pojan rooliin.
Minttu ei enimmäkseen huuda. Hän vastaa: "Aivan sama!" Ja toteuttaa iltatoimipyyntöjä irrottamatta katsetta kirjasta, hitaasti ja poissaolevasti.
Nämä rääkyläiset ovat sitten aivan samanaikaisesti ihan kamalan söpöjä,
mutta ei se auta, päässä kiristää ja sykkii,
rappausta putoilee nurmikolle,
halkeilleet hormit paljastuvat.

En tosiaankaan usein ajattele näin, mutta huomenna menen mielelläni töihin ja jätän tämän kitkaisen pesueen toisiin käsiin. Opettajankokouksessa istun takarivissä, selaan kalenteria ja hengittelen syvään. En yhtään naputtele sormia, että pitäisi päästä kotiin. Mikäs siinä on ollessa, ihan omassa rauhassa.

3 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Niinpä, mitäpä sitä niitä hermojen kiristymisiäkään kieltämään. Negatiivisella leimalla lyödyt tunteet eivät sulje pois niitä kauniimpia tunteita, vaikka niistä ääneen sanookin. Useimmiten käy päinvastoin. On helpompi rakastaa, kun saa välillä purkaa ne huonommat tunnelmat pääkopasta pois.

Ellinoora kirjoitti...

Perhe on vireystilojen, ärsytysten, haluamisten ja jaksamisen alituinen risteymä, tapahtumakenttä. Aina ei ole viihtyisää, mutta hyvästä turvallisuudesta kertoo, että lapsi voi olla kokonaisena kaikkine tunteineen perheessä. Kentältä pitää voida myös vetäytyä ajoittain. Lapset jäävät kyllä henkiin äidin kilahtelusta, kun rakkaus ei ole ehdollista. Äitiys on venymistä, niin se on.
- Kesäenergiaa, väljyyshetkiä!

Marikki kirjoitti...

Ilona: Juuri näin. Jo tämän tekstin kirjoittaminen sai minut lempeämmälle tuulelle - ja nyt kun olin tosiaan koko päivän ja melkein koko illankin poissa, oli myös mukava palata kotiin lasten äänten ympäröimäksi.

Ellinoora: Kiitos energiatoiveista. Pääsin hyvin vetäytymään ja aivan hyvin oli lapsilla päivä mennyt. Huomenna vielä töitä ja sitten tätä äitiyden henkisen kasvun - ja taantuman - tietä :-)...